Mobiili

Valikko

Nokian kännykät lukijoiden liukumäessä

Nokian matkapuhelinbisneksen tulevaisuus näyttää synkältä, mikäli Digitodayn ja It-viikon lukijoiden mielipidetrendi heijastelee yleisemminkin tulevaa kehitystä. Applelle ja Sony Ericssonille tulevaisuus sen sijaan hymyilee.

Tiistai-iltapäivänä avattu kysely, joka suljettiin torstaina puolen päivän aikaan, osoittaa Nokian puhelinten suosion selvää laskua edellisistä kyselyistä. Tämä oli kolmas perättäinen Nokian tulosjulkistusviikolla tehty kysely.

Demografiatietojen valossa lähes samanlaiset vastaajaryhmät ovat antaneet reippaasti erilaisia vastauksia Nokia-kysymyksiin. Lokakuussa 2008 86,5 prosenttia vastaajista kertoi, omistavansa Nokian kännykän. Tammikuussa prosenttiluku oli kutistunut 81,9 prosenttiin ja tänään torstaina se oli 79,5 prosenttia.

Joka kuudes on
iPhonen omistaja

Applen puhelimen omistajiksi ilmoittautui lokakuussa 9,1 prosenttia, tammikuussa 10,0 ja nyt huhtikuussa 13,7 prosenttia.

Sony Ericssonin omistajia oli lokakuussa 6,4, tammikuussa 10,4 ja huhtikuussa 11,2 prosenttia.

Kyselyssä annettiin vastaajille mahdollisuus ilmoittaa kaikkien omistettujen matkapuhelinten valmistajat.

Kun Nokian markkinaosuuden tiedetään Suomessa huitelevan 90 prosentin tuntumassa, on sen suosio kyselyyn vastanneiden keskuudessa yllättävän laimea.

Kysyttäessä minkä valmistajan matkapuhelimen vastaaja aikoo hankkia seuraavaksi, 64,1 prosenttia ilmoitti lokakuussa hankkivansa nokialaisen, tammikuussa luku oli tipahtunut 56,2 prosenttiin, mutta noussut huhtikuussa 61,0 prosenttiin.

Lokakuussa 10,6 prosentti ilmoitti ostavansa Apple-puhelimen. Tammikuussa Applen hankkijoiden lukumäärä oli noussut 14,5 prosenttiin. Tässä kuussa Apple-kuume oli hieman laskenut: 13,7 prosenttia kertoi suunnittelevansa Applen iPhonen hankkimista.

Sony Ericssonia harkitsevien osuus on pieni, mutta johdonmukaisessa nousussa. Lokakuun 2,6 prosentista luku nousi tammikuussa 3,5:een ja 5,4 prosenttiin huhtikuussa.

Pienet merkit
todella pieniä

Motorolan omistusosuudet ja hankinta-aikeet matavat vähän yli nolla prosentin yläpuolella. LG ja RIM ovat samoissa lukemissa Motorolan kanssa. Samsungiin kohdistuvat ostoaikeet jäävät Sony Ericssonin jälkeen. Jokaisessa tiedustelussa HTC:n puhelimen aikoo ostaa runsaat kolme prosenttia.

Yli puolet vastaajista suunnittelee uusivansa puhelimen vuoden sisällä jokaisessa tiedustelussa. Yli puolet ilmoittaa säännöllisesti aikovansa maksaa puhelimestaan 200–500 euroa.

Lokakuussa tiedusteluun vastasi 453 henkeä, tammikuussa 902 ja tässä kuussa vastaajia oli 205.  Yli 60 prosenttia jokaisen kyselyn vastaajista ilmoitti pitävänsä puhelintaan erinomaisena tai erittäin hyvänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      Aura-auton kohtaaminen johti törmäykseen Nelostiellä – neljä ihmistä loukkaantui

    7. 7

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää