Mobiili

Valikko

N97:n myynti alkaa USA:ssa viikkoja ennen Suomea

Älypuhelinmarkkinoiden kiinnostavimmat kamppailut käydään yhä selvemmin Pohjois-Amerikan maaperällä. Nokia alkaa myydä uutta N97-huippupuhelintaan jo tänään Yhdysvalloissa.
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia aloittaa pitkään odotetun N97-älypuhelimensa myynnin Yhdysvalloissa viikkoja ennen Suomea.

Nokia kertoi tänään suomalaiselle medialle, että se aloittaa N97:n myynnin 729 euron suositushintaan 9. heinäkuuta.

Samaan aikaan Nokian Yhdysvaltojen kaksi lippulaivamyymälää New Yorkissa ja Chicagossa kertoivat alkavansa myydä laitetta jo tänään.

Ainakin New Yorkin lippulaivamyymälässä laitteen myynti on tarkoitus alkaa klo 11 paikallista aikaa.

USA vie
älypuhelimissa

Se, ettei Nokia aloita laitteensa myymistä Suomen kaltaisilla pienillä markkinoilla, ei ole varsinaisesti yllätys.

N97-myynnin aikaista käynnistymistä Yhdysvalloissa voi kuitenkin pitää jonkin sortin merkkinä siitä, että Pohjois-Amerikan älypuhelinmarkkinat näyttelevät yhä tärkeämpää roolia myös Nokialle.

Nokian kovimmat haastajat älypuhelimissa ja niihin liittyvissä palveluissa ovat tulleet viime vuosina Pohjois-Amerikasta.

Yhdysvaltalainen Apple ja kanadalainen Research In Motion (RIM) ovat muovanneet kuluttajien mieltymyksiä iPhone- ja BlackBerry-puhelimillaan.

Apple julkisti eilen edeltäjäänsä nopeamman iPhone 3GS -puhelimen, jonka myynti alkaa Yhdysvalloissa 19. kesäkuuta. Samalla Apple kertoi laskevansa aikaisemman iPhone 3G -mallin hintaa tuntuvasti.

Hinnanalennuksella Applen on arvioitu hyökkäävän etenkin it-yhtiö Palmin tuoretta Pre-puhelinta vastaan. Pren myynti alkoi 6. kesäkuuta.

Applen hinnanalennus tehnee kuitenkin Nokian tunkeutumisesta Pohjois-Amerikan markkinoille entistä vaikeampaa.

Parannusta
haetaan

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa oli 38 prosenttia tammi–maaliskuussa. Vuotta aikaisemmin osuus oli 43 prosenttia. 

Etenkin Yhdysvalloissa Nokia on joutunut tyytymään pelkkiin murusiin.

Toukokuussa toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo lupasi Nokian tekevän kovasti töitä parantaakseen markkina-asemaansa Yhdysvalloissa.

Nokia yrittää esimerkiksi petrata suhteitaan matkapuhelinoperaattoreihin, joiden kautta myydään suurin osa puhelimista Yhdysvalloissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    10. 10

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. Näytä lisää