Mobiili

Valikko

AT&T alkaa myydä Nokian räätälöimää Surgea

Yhdysvaltalainen teleoperaattori AT&T alkaa myydä matkapuhelinvalmistaja Nokian Surge-puhelinmallia. Kyseessä on operaattorivetoisia jenkkimarkkinoita varten räätälöity kännykkämalli.

AT&T myy sivusta liukuvalla qwerty-näppäimistöllä ja S60-sovellusalustalla varustettua Surge-puhelinta noin 80 dollarin hintaan kahden vuoden kytkysopimuksen kanssa.

Nokian tiedotteen mukaan "Yhdysvalloissa suunniteltuun" puhelimeen on esiladattu AT&T:n sovellukset navigoimista, musiikkia ja videoiden jakamista varten.

Esiladattuna puhelimessa on myös Nokian viime syksynä ostaman ohjelmistoyhtiö Oz Communicationsin kehittämä sähköpostisovellus.

Nokian ja AT&T:n yhteisistä puhelinhankkeista on tihkunut tietoja pitkin kevättä. Toukokuussa julkisuuteen vuotaneiden dokumenttien mukaan Nokia olisi suunnittelemassa neljää puhelinmallia AT&T:tä varten.

Samassa kuussa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo vakuutti yhtiön tekevän kovasti töitä parantaakseen markkina-asemaansa Yhdysvalloissa.

Operaattori
määrää

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on ollut viime vuosina vaikeuksissa Yhdysvaltain markkinoilla, joita hallitsevat isot  matkapuhelinoperaattorit.

Yhdysvalloissa operaattorit myyvät suuren osan kännyköistä liittymän kanssa. Operaattorin asema korostuu myös usein puhelimen brändäyksessä. Upouudesta Surgesta ei esimerkiksi löydy esiasennettuna Nokian Ovi Store -sovelluskauppaa.

Verkkolehti TechNewsWorldille puhuneen markkinatutkimusyhtiö IDC:n analyytikon Ryan Reithin mukaan Surge saattaa merkitä AT&T:n ja Nokian välien elpymistä.

– Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Nokia tekee jotain tällaista, Reith sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    8. 8

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    9. 9

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    10. 10

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää