Mobiili

Valikko

Tanskakin huutokauppaa taajuuksia 4G:lle

Tanska aikoo Suomen tavoin huutokaupata taajuuksia käytettäväksi uuden sukupolven langattomissa 4G-palveluissa.

Tanskan teleregulaattori IT- og Telestyrelsen ilmoitti 2,5 gigahertsin taajuusalueen huutokaupasta maanantaina. Kyseessä on sama 2500–2690 megahertsin kaistale, joka Suomessakin aiotaan huutokaupata.

Lisäksi Tanskassa myydään 15 megahertsin pätkä väliltä 2010–2025 MHz.

Taajuuksien ostajien odotetaan perustavan uuden sukupolven niin sanottuja 4G-palveluja pohjaten esimerkiksi lte-verkkotekniikkaan. Muita mahdollisia käyttökohteita ovat tiedotteen mukaan esimerkiksi mobiilitelevisio ja langattomat kamerat.

Vapaat
kädet

Myönnettävät lisenssit mahdollistavat saajille vapaat kädet käyttöönotettavan teknologian suhteen, kunhan se ei aiheuta häiriöitä muille taajuusalueen käyttäjille. Myös tarjottavat palvelut ovat voittajien itse valittavissa.

Tanska toivoo, että teknologian ja palvelujen suhteen puolueeton lähestymistapa stimuloi kilpailua ja toisi uusia palveluja mahdollisimman monen tanskalaisen ulottuville.

Huutokauppa on määrä pitää sähköisesti internetin kautta ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    4. 4

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    5. 5

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    6. 6

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      HS: Pojan kiusaaminen jatkui vuosia – lopulta henkinen kestokyky romahti täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    4. 4

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    5. 5

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    6. Näytä lisää