Mobiili

Valikko

Gps ja wlan määrittävät älypuhelimia

Gps ja wlan ovat suosituimmat älypuhelimissa käytetyt uudet teknologiat. Sen sijaan widgetit eivät ole saaneet jalansijaa.

Tele- ja ohjelmistoalan konsulttiyhtiö Ovum on julkaissut uuden älypuhelinten seurantaraportin. Siinä oli mukana kaikkiaan uutta 77 älypuhelinta.

Gps on jo melkein pakollinen piirre älypuhelimissa. 77:sta mallista gps-paikannin löytyy 59:stä. Wlan, jota muutamat operaattorit kovasti vierastavat, on 49 puhelinmallissa. Ovumin mukaan kuluttajat odottavat, että älypuhelimesta löytyy wlan.

Gps:n yleistyminen avaa sovelluskehittäjille suuria mahdollisuuksia, joita ei kuitenkaa nole käytetty hyväksi. Gps-sovellukset ovat keskittyneet navigointiin.

Television käyttö älypuhelimen näyttönä on vielä harvinaista. Ovum arvelee tämän piirteen yleistyvän nopeasti, varsinkin mediasuuntautuneissa älypuhelimissa, joissa on riittävän suuri näyttöresoluutio. Tukea tv-ulostulolle löytyy iPhonen, Symbianin ja Windows Mobilen alustoista. Erityistä aktiivisuutta tällä sektorilla on osittanut Samsung.

Useimmat älypuhelimet perustuvat tällä hetkellä ARM11-arkkitehtuuriin. Ovumin analyytikot uskovat, että seuraavan sukupolven laitteissa käytetään jo ARM Cortex A8-pohjaisia piirisarjoja.  Grafiikkaa pyörittämään tulevat Qualcommin Snapdragon ja Nvidia Tegra vielä tänä vuonna. Ensi vuonna otetaan käyttöön ARM Cortex A9 –moniydinarkkitehtuuri.

Widgeteistä
puhutaan paljon

Widgetit ovat herättäneet paljon puhetta mobiilialalla, mutta tutkituista uutuuspuhelimista vain 10 prosenttia tukee internetin widget-määrityksiä, joiden avulla voidaan suorittaa tiettyjä rajattuja toimintoja nopeasti. Ovum uskoo widgettien nopeaan leviämiseen.

Tuki Adoben Flash ja Flash Lite –grafiikkasovelluksille on suhteellisen yleinen, mutta muuten ria- (rich internet application) teknologia ei ole lyönyt itseään läpi älypuhelimissa. Flash-tuki löytyi 41 puhelimesta. Niistä 25 oli Symbian puhelimia. Windows Mobile –laiteissa Flash tukea löytyy vaihtelevasti. IPhonesta ja Androidista se toistaiseksi puuttuu kokonaan. Yksikään laite ei tukenut Adobe AIR:ia tai Microsoftin Silverlightia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    3. 3

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. 6

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    7. 7

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    8. 8

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    9. 9

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    10. 10

      Vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    3. 3

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. Näytä lisää