Mobiili

Valikko

Nokia selätti InterDigitalin

InterDigital ja Nokia ovat olleet patenttiasioissa nokat vastakkain jo vuosia. Yhdysvaltojen Kansainvälisen kaupan komissio on nyt alustavasti asettunut Nokian kannalle kiistassa 3G-teknologian patenteista.
Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komission ICT:n tuomarin alustavan lausunnon mukaan Nokian puhelimet eivät riko neljää käsittelyssä ollutta InterDigitalin patenttia.

Päätös oli linjassa Britanniassa umts-patenteista tehdyn päätöksen kanssa.

InterDigital aikoo valittaa tuomiosta, mikä tarkoittaa sitä, että se siirtyy ICT:n koko komission käsiteltäväksi. InterDigitalin mukaan nyt käsittelyssä olleet neljä patenttia muodostavat vain pienen osan yrityksen koko 3G patenttipaletista.

Kiista 3G-teknologiaan liittyvistä patenteista alkoi jo vuonna 2007, jolloin Nokia toi Yhdysvaltain markkinoille kyseisellä teknologialla varustettuja puhelimia.

Asia oli viimeksi käsittelyssä maaliskuussa, jolloin New Yorkin eteläisen piirikunnan tuomioistuin epäsi Nokian pyynnön sovittelusta. Tuolloin Nokia halusi välttää vaikutusvaltaisen ICT:n käsittelyn.

Tuloksia ICT:n koko komission arvioinnista on odotettavissa joulukuun 14 päivään mennessä, Nokia totesi tiedotteessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. 6

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    7. 7

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    8. 8

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    9. 9

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. Näytä lisää