Mobiili

Valikko

Nokia lopettaa kavereita paikantavan palvelun

Matkapuhelinvalmistaja Nokia lopettaa kännyköissä ja netissä toimivan Friend View -palvelun. Nokian mukaan palvelun oli tarkoituskin olla määräaikainen. Friend View'n käynnistämisen jälkeen myös hakukoneyhtiö Google ja ohjelmistoyhtiö Microsoft ovat julkistaneet vastaavat palvelut.
Nokia Friend View -palvelu käynnistettiin viime vuoden marraskuussa. Matkapuhelimessa ja nettiselaimessa toimiva yhteisösovellus näytti käyttäjän sekä palvelussa kavereiksi liitettyjen käyttäjien sijainnin kartalla gps- tai verkkopaikannuksen perusteella. Lisäksi näiden kanssa pystyi keskustelemaan lyhyillä viesteillä.

Matkapuhelimiin ladattava Friend View -sovellus oli Nokia Research Center -yksikön kehittämä tutkimushanke, jota koeponnistettiin Nokia Beta Labs -innovaatiohautomossa.

– Friend View'n oli tarkoituskin olla vain tietyn ajan kestävä pilotti, kertoo johtaja Tommi Vilkamo Nokia Beta Labsista.

Pilotin alettua myös Google ja Microsoft ovat julkistaneet saman tyyppisiä palveluita. Google käynnisti karttasovellukseensa kytketyn Latituden helmikuussa ja Microsoft oman Vine-palvelunsa pilotin toukokuussa.

Lisäksi Nokia esitellyt N97-puhelimessa toimivan Facebook-sovelluksen, joka myös paikantaa käyttäjänsä.

Kiinnostusta sijaintitietoja jakaviin yhteisöpalveluihin siis tuntuu olevan.

– Ei tämän alueen tarjonta tähän lopu, Vilkamo vakuuttaa.

– Palvelua ei ollut tarkoituskaan julkistaa sellaisenaan miljoonien käyttöön, vaan testata tämän tyyppistä sovellusta erillisenä sovelluksena, ennen kuin siitä saatuja oppeja hyödynnetään kokonaisvaltaisemmissa sovelluksissa.

Kokeen aikana käyttäjät valittivat muun muassa siitä, että Friend View oli erillinen sovellus, eikä liitetty Nokia Maps -karttaohjelmistoon, Vilkamo kertoo.

– Toisaalta ihmeteltiin, miksi Friend View'ssa on kaverilista on eri kaverilista kuin muissa Nokian palveluissa. Kaikenlaista integrointia pitää siis tehdä, että Friend View'sta saadaan isoin hyöty.

Nokia Beta Labs pitää Friend View -palvelun käynnissä syyskuun loppuun saakka. Käyttäjät voivat lähiaikoina ladata palvelun verkkosivulta käytön aikana syntyneet tiedot, kuten esimerkiksi lähetetyt viestit, xml-tiedostona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Jääkiekon MM-kisat pysyvät MTV:llä: ”Puhutaan kymmenistä miljoonista euroista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. Näytä lisää