Mobiili

Valikko

DNA voitti operaattorikisan

DNA:lla ovat maan tyytyväisimmät asiakkaat, ilmenee asiakastyytyväisyyttä mittaavasta EPSI Rating -tutkimuksesta.

Suomen teleoperaattoreiden kolmen kärki muuttui kansainvälisessä EPSI Rating -asiakastyytyväisyystutkimuksessa.

Matkaviestinpalveluiden ykköseksi nousi ensi kertaa DNA. DNA ohitti viime vuoden ykkösen Saunalahden. Elisa-konserniin kuuluva Saunalahti putosi toiselle sijalle.

Kolmanneksi ylsi ensimmäistä kertaa Soneran omistuksessa oleva TeleFinland.

Neljännelle sijalle sijoittui Sonera ja viidennelle sijalle Elisa. Elisa on vuodessa kuronut Soneran etumatkaa ja saavutti markkinajohtajuuden noin 38 prosentin osuudella. 

Asiakasuskollisuutta mitattaessa voiton vei DNA. DNA:lla ovat myös tyytyväisimmät yritysasiakkaat.

Yritysasiakkaiden tyytyväisyys operaattoria kohtaan oli laskussa. Yritykset olivat tyytymättömiä erityisesti operaattoreiden asiakaspalveluun.

EPSI mittasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa asiakkaiden tyytyväisyyttä mobiililaajakaistaan. Mobiililaajakaista lisää vuosi vuodelta suosiota. Nykyisin lähes joka kolmas laajakaistaliittymä on mobiililaajakaista.

Voiton vei Elisa, toiseksi tuli DNA ja kolmanneksi Sonera.

Laajakaistapalveluissa ykkössijan vei neljättä vuotta peräkkäin Welho. Toiseksi tuli Finnet ja kolmanneksi Elisa.

Tietoa kerättiin puhelinhaastatteluissa syys–lokakuussa. Suomessa haastateltiin 4 000 henkilöä.

DNA vastaa
nopeasti

DNA uskoo ykkössijan johtuvan siitä, että operaattori on pystynyt pitämään asiakaspalvelun tason hyvänä.

Asiakasprosesseista vastaava johtaja Petteri Niemi laskee, että DNA:n asiakaspalvelussa keskimääräinen vastausaika on kolmen viime kuukauden aikana ollut 28 sekuntia. DNA:n asiakaspalvelu vastaa 75 prosenttiin puheluista 20 sekunnin kuluessa.

Niemi pitää yhtenä vahvuutena myös sitä, että DNA on laajentanut omaa puhelinmyyntiään.

DNA:lla toimivat omat palvelukeskukset Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella. Uusi palvelukeskus aloittaa marraskuussa Jyväskylässä.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    6. 6

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    7. 7

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    6. Näytä lisää