Mobiili

Valikko

Google juotti verkolle kofeiinia

Google lupaa tuoreempia hakutuloksia remontoituaan indeksointijärjestelmänsä uuteen uskoon.

Google juotti verkkohaulle kofeiinia. Yhtiö sai valmiiksi suuren urakan, jossa se muutti hakukoneensa perustana toimivan indeksointijärjestelmän.

Uusi järjestelmä on nimeltään Caffeine ja tarjoaa yhtiön mukaan 50 prosenttia tuoreempia hakutuloksia Googlen käyttäjälle. Projekti avattiin testiin viime vuoden elokuussa.

Linkit uutisiin, blogikirjoituksiin tai keskustelufoorumeille löytyvät nyt hakukoneella aikaisempaa nopeammin julkaisun jälkeen, yhtiö selvittää blogissaan. Myös sivutarjonnan luvataan olevan suurempi kuin aikaisemmin.

Googlen aikaisempi järjestelmä perustui kerroksiin, joiden sisältöä päivitettiin eri tahtiin. Yhden kerroksen päivittäminen vaati koko internetin sisällön läpikahlaamista. Uudessa järjestelmässä indeksiä päivitetään pala kerrallaan, ja uusia sivuja tai sivuille päivitettyjä tietoja voidaan lisätä suoraan indeksiin.

Caffeine on suurin uudistus Googlen indeksointiin sitten vuoden 2006. Uusi systeemi käsittelee satoja tuhansia sivuja sekunnissa ja satoja tuhansia gigatavuja päivässä. Kofeiini vie yhdessä tietokannassa tilaa lähes sata miljoonaa gigatavua.

Nopea näkyvyys hakutuloksissa kiinnostaa myös rikollisia, kuten F-Secure muistutti jalkapallon MM-kisojen alla. Google ei maininnut, tuoko indeksointiuudistus muutoksia tietoturvaan huonompaan tai parempaan suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää