Mobiili

Valikko

Baarijonossa palelijat saivat iPhone-sovelluksen

Joukko suomalaisopiskelijoita on julkaissut ilmaisen sosiaalisen median sovelluksen Suomen suurimpien kaupunkien yöelämässä viihtyvien juhlimisen helpottamiksi.

Foursquare-tyyppisen Onksjonoo-sovelluksen avulla käyttäjät voivat tarkistaa yökerhojen jono- ja menotilanteen sekä nähdä, missä baareissa heidän kaverinsa ovat.

– Idea sovellukselle syntyi omista turhauttavista kokemuksistamme, kun hytisimme pakkasella yökerhojen jonossa, perustajat kertovat tiedotteessaan.

Palvelun perustajat ovat opiskelleet yhdessä Aalto-yliopiston monitieteellisessä kansainvälisen muotoilujohtamisen IDBM-ohjelmassa.

Yhteisöpalvelun sisältö perustuu käyttäjien itsensä tuottamaan sisältöön, joten palvelu toimii sitä paremmin, mitä useampi bailaaja arvioi baareja. Toistaiseksi iPhone-sovellusta ladattu Applen App Storesta noin 5 000 kertaa.

Palvelun käyttö vaatii Facebook-tunnuksen. Baarien jono- ja menotilannetta voi arvioida ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lahdessa.

Yhtiöllä kaksi
tulolähdettä

Perustajat suunnittelevat sovelluksen julkaisemista myös Android- ja Windows Phone -laitteille. Hiljalleen kuolevalle Symbian-alustalle sitä ei koodata, kertoo Sovelluksen takana olevan Avalab-yhtiön toimitusjohtaja Juha-Matti Kosonen.

Palvelu saa tulonsa banneri-mainoksista ja baarien tarjousmarkkinoinnista. Ravintolat pystyvät muokkaamaan perustietojaan ilmaiseksi, mutta tarjousilmoitukset ovat maksullisia.

Toimitusjohtaja Kososen mukaan Avalab neuvottelee myös muutaman ison ravintolaketjun kanssa yhteistyöstä.

– Sovellus on otettu hyvin vastaan. Mielenkiintoa baarien puolelta löytyy, Kosonen sanoo.

Avalab aikoo viedä palvelun tulevaisuudessa myös ulkomaille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    10. 10

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. Näytä lisää