Mobiili

Valikko

Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Matkapuhelinyhtiö Nokia on ottanut kantaa teknologia-alalla velloviin huhuihin "verimineraalien" käytöstä. Nokiaa on muiden teknologiayhtiöiden ohella syytetty laittomassa kaupassa liikkuvien harvinaisten mineraalien käytöstä laitteissaan.

Yhtiö tunnustaa luonnonvarojen laittoman kaupan olevan yhteiskunnallisen epävakauden aiheuttaja. Erityisesti mineraalikauppa vaivaa Kongon d emokraattisen tasavallan levottomia itäosia.

– Haluamme varmistaa, että kaikki Nokian tuotteissa käytetyt tuotteet tulevat toimittajilta, jotka ovat vastuullisia niin sosiaalisesti kuin ympäristönkin suhteen, Nokian Ian Delaney kirjoittaa yhtiön blogissa.

Nokia onkin selventänyt toimintaohjettaan mineraalihankkijoilleen tehdäkseen kantansa selväksi. Yhtiön linjauksiin kuuluu muun muassa ihmisoikeusrikkomusten kieltäminen mineraalien hankkimisessa, kuljettamisessa tai kaupassa. Lisäksi Nokia vastustaa mineraalikaivoksia, kuljetusreittejä, kauppapaikkoja tai jakeluketjun toimijoita hallitsevien tai verottavien epävirallisten aseellisten joukkojen tukemista.

Yhtiö sanoo myös, että sillä on nollatoleranssi korruptioon, rahanpesuun ja lahjontaan. Se vaatii kaikkien toimitusketjussa olevien osapuolten noudattavan samoja sääntöjä.

Valvonta vaikeaa,
ala tarvitsee yhteiset säännöt

Nokia myöntää, että mineraalien alkuperän valvominen on vaikeaa, sillä Nokian käyttämien ensi käden toimittajien ja varsinaisen mineraalikaivoksen välille mahtuu jopa 4–8 eri toimittajaa. Yhtiö haluaakin alihankkijoidensa vaativan sääntöjen noudattamista myös omilta toimittajiltaan.

– Vaadimme toimittajiamme myös kartoittamaan alihankintaketjunsa, jotta mineraalit olisivat jäljitettävissä ainakin metallin sulattamiseen saakka, yhtiö kirjoittaa.

Kun alihankintaketju saadaan selville, toimittajaa vaaditaan takaamaan metallin tulevan sulatoista, jotka eivät käytä verimineraaleja.

Verimineraalien käytön rajoittaminen teknologia-alalla ei kuitenkaan onnistu yhden yrityksen toimesta. Nokia vaatiikin alalle yhteisiä sääntöjä mineraalien käyttöä koskien.

– Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan enemmän läpinäkyvyyttä sekä alan laajuisia standarseja, yhtiö kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää