Mobiili

Valikko

Lokakampanja sättii iPhonea

Nokia on käynnistänyt pian Yhdysvalloissa markkinoille tulevan Lumia-puhelimen tueksi Applen iPhonea pilkkaavan nettisivuston. Lokakampanjalla isketään iPhonen tiedettyihin heikkouksiin.

Nokia on käynnistänyt Yhdysvalloissa Lumia-älypuhelimensa markkinointikampanjan, joka tekee ronskia pilkkaa Applen iPhone-älypuhelimesta. Lumia tulee myyntiin AT&T-operaattorin valikoimiin viikonloppuna. Älypuhelimen mainostaminen on alkanut Smartphone Beta Test -sivustolla.

Sivustolla on laskuri, joka laskee jäljellä olevaa aikaa tämän viikon loppuun, eli Lumian julkistamiseen. Sivusto esitttelee neljää videota, joista ensimmäisessä mies odottelee malttamattomana ajan kulumista.

Kolmessa muussa videossa tehdään rajua pilkkaa iPhonesta. Kaikki videot alkavat epätarkalla pikselimössöisellä kuvalla Applen hittituotteesta. Taustalla "salaiseksi" koodattu ääni sanoo: "Jos olet epäillyt, että älypuhelimesi ei ole kaikkea mitä sen pitäisi, se johtuu siitä, että se ei olekaan." Sen jälkeen alkaa todisteiden esittely.

Todistevideot ovat olevinaan Applen sisäisistä henkilökunnan palavereista saatuja nauhotteita, joissa yhtiön työntekijät puhuvat iPhonesta.

Todiste A:ksi nimetyllä videolla käsitellään "kuolemanotetta". Video on piikki iPhone 4:n kuuluvuusongelmia kohtaan. Puhelimen verkkosignaali katosi, jos sitä piti väärin kädessä. Sivuston videolla yksi työntekijöistä tajuaa asian ja puhuu siitä. Kaksi muuta haukkuvat häntä ja sanovat vian olevan käyttäjässä, ei puhelimessa.

Toisella videolla sama työntekijä huomaa, että älypuhelimen näytön kuva haalistuu auringonvalossa. Applen iPhonea on moitittu tästäkin. Kaksi muuta toteavat, että älä sitten mene ulos, vaan käytä puhelinta vain sisätiloissa.

Viimeisellä videolla edelleen sama työntekijä sanoo heidän suunnitteleman puhelimen olevan heikko rakenteeltaan ja rikkoutuvan helposti. Kaksi muuta työntekijää sanovat, että jos niin käy, he saavat heti myytyä uuden puhelimen rikkoutuneen tilalle, joten asia ei ole ongelma alkuunkaan.

Nokia ja AT&T eivät ole virallisesti sivuston tekijöitä, mutta asiaa tutkineen WP Central -sivuston mukaan yhteys on pomminvarma. Sivuston värimaailma ja visuaalinen ilme noudattavat Lumian mainoskampanjan ulkoasua. Yksi sivuston Java-scripteistä on linkattu Nokia.com -sivuston kautta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    10. 10

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää