Mobiili

Valikko

IPhone paisutti rajusti Applen liikevaihtoa

Tietokone- ja puhelinvalmistaja Apple on kerännyt tuntuvat liikevaihdot markkinoita myllertäneillä iPhone-puhelimillaan.

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi keskiviikkoisessa raportissaan puhelimien tuoneen Applelle yhteensä 150 miljardin dollarin eli noin 120 miljardin euron liikevaihdon vuosien saatossa. Vuosien varrella puhelimia on myyty noin 250 miljoonaa kappaletta.

Strategy Analyticsin johtajan Neil Mawstonin mukaan puhelimista onkin tullut merkittävä tulovirran ja voiton lähde kalifornialaiselle yhtiölle.

– Markkinoilla on kuitenkin alustavia merkkejä siitä, että seuraavat viisi vuotta voivat olla iPhonelle vaikeammat. Osa matkapuhelinoperaattoreista on huolissaan iPhonen myynnistä koituvista tukikustannuksista. Samaan aikaan Samsung laajentaa suosittua Galaxy-tuotesarjaansa ja haastaa entistä uskottavammin Applen, Mawston sanoo yhtiön tiedotteessa.

Apple julkisti ensimmäisen puhelimensa viisi vuotta sitten, 29. kesäkuuta 2007. Tuolloin matkapuhelinten markkinoita hallitsi ylivertaisesti suomalainen Nokia. Keilaniemessä uusi kilpailija toivotettiin tervetulleeksi alalle.

– Applen tulo markkinoille on hieno juttu. Siitä tulee lisää kasvuvoimaa alalle, Nokian Multimedia-toimialaa tuolloin johtanut Anssi Vanjoki kommentoi viisi vuotta sitten Taloussanomille.

– Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G, Vanjoki sanoi.

Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan 22,9 prosenttia kaikista tammi-maaliskuussa ostetuista älypuhelimista oli Applen valmistamia. Nokian valmistamia oli älypuhelimista 9,2 prosenttia, Gartner arvioi.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      Kurikassa paloi yli 400 neliön maatilarakennus – liekkeihin jäi 3 traktoria ja asuntovaunu

    8. 8

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää