Mobiili

Valikko

"Uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön"

Matkapuhelinyhtiö Nokia teki toisella vuosineljänneksellä raskaat tappiot, mutta tulos ylitti kuitenkin analyytikkojen odotukset.

Odotuksia parempi tulos kertoo ruotsalaisen Swedbankin analyytikko Håkan Wrannen mukaan, että Nokian kuolemasta ei kannata vielä kuuluttaa julkisesti.

– Nokian osavuosikatsauksesta löytyy positiivisia merkkejä verrattuna odotuksiin, Wranne sanoo Digitodaylle.

Yksi myönteisimmistä uutisista liittyy Nokian kassavirtaan. Odotuksissa oli, että Nokian liiketoiminnan kassavirta olisi miinuksella ja että kassa olisi supistunut viime vuoden huhti-kesäkuusta. Nokian nettokassa ja muut likvidit varat olivat kuitenkin kesäkuun lopussa kasvaneet 4,2 miljardia euroon viime vuoden 3,9 miljardista eurosta.

– Ottaen huomioon, että yhtiöllä on edelleen paljon käteistä, uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön, Wranne sanoo.

Analyytikon mukaan myöskään Nokian matkapuhelinmyynti ei ollut yhtä suuressa syöksyssä kuin ajateltiin. Nokia myi toisella neljänneksellä 83,7 miljoonaa matkapuhelinta, joista älypuhelimia oli 10,2 miljoonaa kappaletta. Viime vuoden huhti-kesäkuussa puhelinmyynti oli yhteensä 88,5 miljoonaa kappaletta, ja älypuhelimia myytiin 16,7 miljoonaa kappaletta.

– Yhtiö ei ole menettämässä jalansijaa älypuhelimissa yhtä nopeasti kuin odotetaan, Wranne kommentoi Nokian puhelinmyyntiä.

Hänen mukaansa Nokia laski kolmannen vuosineljänneksen odotuksia odotusten mukaisesti. Vuoden viimeisen neljänneksen näkymät ovat vielä epäselvät, Wranne sanoo. Nokian loppuvuoteen vaikuttaa paljon se, milloin uusi Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä julkaistaan.

– Lähitulevaisuudessa Nokian osakkeella on nousupaineita, Wranne sanoo.

Osake onkin tulosraportin jälkeen lähtenyt vahvaan nousuun. Vähän ennen kello 14 Nokia oli vahvistunut 1,56 euroon, jossa on nousua lähes 14 prosenttia eilisestä päätöskurssista.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. Näytä lisää