Mobiili

Valikko

Samsungin Galaxy S4 valottaa etu- ja takakameralla samaan kuvaan

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung julkisti torstaina applemaisen ennakkokohun saattelemana uuden lippulaivamallinsa Galaxy S4:n New Yorkin Radio Cityssä.

Huhtikuun lopussa myyntiin tulevassa laitteessa on kaksi kameraa, jotka osaavat valottaa yhtä aikaa samaan kuvaan. Ominaisuuden avulla laitteen käyttäjä voi kuvata samaan aikaan vaikka urheiluareenan tapahtumaa ja katsojien reaktiota siihen. Kuvan voi ympätä toiseen haluamallaan tavalla.

Laitteella voi myös soittaa videopuhelun ja samalla näyttää puhelun vastaanottajalle mitä kentällä tapahtuu. Paremman kameran tarkkuus on 13 megapikseliä.

Uusi puhelin on edeltäjäänsä hieman ohuempi ja kevyempi, mutta sen viiden tuuman super amoled-näyttö 442 pikselillä tuumalle on paljon tarkempi. 7,9 millin paksuisella kameralla varustettu puhelin painaa 130 grammaa.

Älypuhelin tulee myyntiin huhtikuun lopussa. Markkina-alueesta riippuen siinä käytetään joko 1,9 gigahertsin neliytimistä tai 1,6 gigahertsin kahdeksanytimistä suoritinta. Samsung ei kertonut puhelimen hintaa, mutta sanoi hinnoittelun noudattavan Galaxy S3:n esimerkkiä.

Samsungin mukaan puhelinta saa ostaa 327 operaattorilta 155 maassa. Laite on todellinen maailman älypuhelin, sillä se tukee hspa+ 42- ja 4G-lte-verkkoja. Lte-yhteys toimii kuudella eri taajuuskaistalla. Myöhemmin tänä vuonna markkinoille tulee dual 4G-malli, joka tukee myös China Mobilen ja muutaman muun operaattorin käyttämiä td-lte-verkkoja.

Laitteeseen voi ladata verkossa dataa sadan megabitin sekuntinopeudella. Verkkoon päin nopeus on puolet siitä.

Galaxy S4:ssä on vaihdettava, 2 600 milliampeeritunnin akku. Puhelimeen voi ostaa erillisen takakannen langatonta latausta varten. Takakansi tulee myyntiin vasta jälkijunassa. Siinä on edelleen myös paikka micro-sd-kortille.

Alekstran analyytikko Tero Kuittisen mukaan Samsung on ottanut ohjat käsiinsä älypuhelimien suunnan määrittelyssä. The New York Timesissa lainattu Kuittinen sanoo, että Applen on seurattava Samsungin viitoittamaa suuntaa ja tuotava tänä vuonna markkinoille iPhone, jossa on isompi näyttö.

(Korjaus: Puhelin painaa yhteensä 130 grammaa, eikä pelkkä kamera, kuten jutussa aluksi mainittiin.)  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    7. 7

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Yksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ja tukkirekan nokkakolarissa Pieksämäellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää