Mobiili

Valikko

Verkko-Nokia aikoo panna rahoiksi Taiwanin 4G-verkoissa

Nokia Solutions and Networks, NSN tähtää Taiwanin suurimmaksi lte-verkkojen rakentajaksi, sanoo yrityksen Suur-Kiinan vetäjä Markus Borchert.

Verkko-Nokia uskoo pärjäävänsä Taiwanin 4G-operaattoreiden keskuudessa, kun ne alkavat hyödyntää juuri saamiaan 4G-verkkojen radiotaajuuksia. NSN sanoo olevansa maailman toiseksi suurin lte-toimittaja ja Aasian suurin.

Taiwan sai viime kuussa loppuun 4G-taajuushuutokaupan, jossa kuusi voittajaa maksoi taajuuksista kolme miljardia euroa eli 220 prosenttia lähtöhintaa enemmän.

NSN:n Taiwanin, Hongkongin ja Macaon johtaja Mike Wang sanoo, että lte-verkon rakentaminen vie aikaa, ja Taiwanissa päästään avaamaan lte-verkot kaupalliseen palveluun aikaisintaan ensi vuoden toisella puoliskolla. NSN:llä on Taiwanissa 500 hengen vahvuinen tekninen henkilökunta, raportoi Digitimes.

Taiwanin suurin teleoperaattori Chunghwa Telecom on ilmoittanut käynnistävänsä lte-verkon vuoden 2014 jälkipuoliskolla.

Taiwanin huutokaupassa myytiin 12 taajuuskaistaa 2,97 miljardilla eurolla. Analyytikkojen mukaan huutokaupassa pärjäsivät odotetusti parhaiten maan kolme suurinta matkapuhelinoperaattoria Chunghwa Telecom, Taiwan Mobile ja Far EasTone Telecommunications.

Huutokaupassa maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn pääsi kiinni taajuuksiin Ambit Microsystemsin kautta. Myös Asia Pacific Telecom ja Taiwan Star Mobile Communication huusivat itselleen radiotaajuudet, Digitimes raportoi.

Taiwanin valtio nettosi taajuushuutokaupasta aivan eri tavalla kuin Suomen valtio omastaan, tosin Taiwanissa myytiin enemmän taajuuksia. 23 miljoonan asukkaan Taiwanissa operaattorit maksoivat 127 euroa asukasta kohti, kun Suomessa maksettu 108 miljoonaa euroa on vain 20 euroa henkeä kohti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Humalainen pakettiautokuski häiriköi ihmisiä Lahdessa

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. 6

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Humalainen pakettiautokuski häiriköi ihmisiä Lahdessa

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. Näytä lisää