Mobiili

Valikko

Mummopuhelin on Suomessa suositumpi kuin HTC tai Sony

Tässä ovat Suomen käytetyimmät matkapuhelimet.
Suomen käytetyin matkapuhelinmalli on vuonna 2010 myyntiin tullut Nokian peruspuhelin C2-01, selviää Aalto-yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.

Suomen matkapuhelinkantaa selvittävän tutkimuksen mukaan 4,2 prosenttia suomalaisista käyttää Nokian C2-01-mallia.

– Se on luultavasti ostettu jo edullisen hinnan ja pienen koon vuoksi, mutta jolla tarvittaessa saa ínternet-yhteyden esimerkiksi sähköpostin tarkastamista varten, arvioi tohtorikoulutettava Antti Riikonen Aalto-yliopistosta tiedotteessa.

Suomalaisten toiseksi käytetyin puhelinmalli on Applen iPhone 4S -älypuhelin, jota kantaa mukanaan 3,8 prosenttia suomalaisista.

Lähes yhtä suosittuja ovat Nokian ensimmäinen Windows Phone -puhelin Lumia 800 ja Applen vuonna 2010 julkaistu iPhone 4 -älypuhelin. Suosituin Android-puhelin on Samsungin vedenpitävä ja pölytiivis Galaxy Xcover.

Nokian osuus
pienentynyt

Valmistajista matkapuhelimensa keväällä myynyt Nokia dominoi 63 prosentin osuudella kaikista matkapuhelimista, mutta sen osuus on pienentynyt tasaisesti vuodesta 2010 lähtien.

Toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja on 20 prosentin osuudella Samsung, joka on valmistanut yli neljä viidesosaa kaikista käytössä olevista Android-puhelimista.

Kolmanneksi suosituin älypuhelinten käyttöjärjestelmä on suhteessa eniten osuuttaan kasvattanut Windows Phone 12 prosentin osuudella, ja neljäntenä on Applen iOS kymmenen prosentin osuudella.

Muita suosittuja valmistajia ovat erityisesti vanhuksille suunnattuja matkapuhelimia valmistava Doro. Ruotsalaisyhtiöllä on Suomessa noin kahden prosentin osuus. Se on suurempi kuin taiwanilaisella HTC:llä tai japanilaisella Sonyllä, joilla on noin prosentin osuus.

Selvityksen tutkimusaineisto kerättiin yhteistyössä Suomen matkapuhelinoperaattoreiden kanssa. Aineisto sisälsi kaikki syyskuun 2013 lopussa mobiiliverkkoja käyttäneet laitteet laitemallitason tarkkuudella. Vastaavia mittauksia on Aalto-yliopistossa tehty vuodesta 2005.

Suomalaiset käyttävät nokialaisia
Käytetyimmät matkapuhelinmallit Suomessa syyskuussa 2013

SijaMalliMyyntiintulovuosiOsuus, %Älypuhelinkäyttöjärjestelmä
1Nokia C2-0120104,2Peruspuhelin
2Apple iPhone 4S20113,8iOS
3Nokia Lumia 80020113,4WP
4Apple iPhone 420103,3iOS
5Apple iPhone 520122,6iOS
6Samsung Galaxy Xcover20112,4Android
7Nokia C5-0020102,0Symbian
8Nokia 3720 Classic20091,8Peruspuhelin
9Samsung Galaxy SII20111,7Android
10Nokia C1-01/C1-0320101,5Peruspuhelin
11Nokia Lumia 92020121,4WP
12Nokia 276020071,4Peruspuhelin
13Nokia Lumia 82020121,4WP
14Samsung Galaxy SIII20121,4Android
15Nokia 11320121,3Peruspuhelin
Lähde: Aalto-yliopisto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Näin Senaatintorilla valmistaudutaan Saara Aallon yllätysspektaakkeliin – paikalle odotetaan yleisöryntäystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää