Mobiili

Valikko

Miten Microsoftin yt-pommi sopii Nokian puhelinsuunnitelmiin? Näin vastaa Nokia

Nokialla ollaan niukkasanaisia Microsoftin irtisanomisten vaikutuksista ja omista puhelinsuunnitelmista.

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoi kesäkuussa saksalaiselle Manager Magazin -lehdelle monen suomalaisen odottaman uutisen: Yhtiö suunnittelee omalla nimellään paluuta puhelinliiketoimintaan vuoden 2016 lopulla, kunhan Microsoftin kanssa solmittu sopimus sen sallii.

Tosin Nokia ei aikoisi enää palata valmistajaksi, vaan lähinnä lisensoida omaa nimeään muiden valmistajien käyttöön.

– Microsoft valmistaa puhelimia. Me vain suunnittelisimme ne ja lisensoisimme brändiämme, Suri totesi kesäkuussa.

– Olisimme totta kai hyökkäysasemassa, muutenhan voisimme unohtaa koko jutun.

Hyökkäys vaikuttaa entistä helpommalta nyt, kun Microsoft on käytännössä todennut koko puhelinliiketoiminnan arvottomaksi, ja on irtisanomassa lähes kaikki loputkin Nokialta hankkimansa työntekijät.

Olisiko Nokialla nyt tilaisuus palkata takaisin Microsoftille siirtyneitä puhelinalan osaajiaan?

– Microsoftin leikkauksia emme kommentoi, emmekä voi myöskään spekuloida tulevilla rekrytointitarpeilla, sanoo viestintäpäällikkö Riitta Mård Nokian viestinnästä.

– Ei näitä asioita voida millään tavalla yhdistää keskenään.

Mutta voisiko Nokialla olla käyttöä Microsoftista irtisanottaville matkapuhelintekniikan osaajille?

– Emme voi kommentoida matkapuhelinsuunnitelmia, koska emme ole julkistaneet mitään matkapuhelimiin littyvää. Kyse on lähinnä Nokia-brändin lisensoinnista valmistajille. Mihinkään puhelimien valmistukseen emme itse kuitenkaan tule lähtemään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. 6

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    7. 7

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. Näytä lisää