Mobiili

Valikko

Uusi suomalaisoperaattori: Emme liiku lain harmaalla alueella

Tuleva Moi-operaattori tarkentaa, mitä se oikein halusi viestiä vertaamalla itseään Uberiin.

Ensi keväänä aloittava mobiilioperaattori Moi kutsuu itseään "operaattorien Uberiksi". Monelle kyytipalvelu Uberista tulee kuitenkin mieleen lain harmaalla alueella liikkuminen ja pahan mielen aiheuttaminen.

– Tässä on kysymys ihan muusta, Moin taustayhtiön European Mobile Operator Oy:n toimitusjohtaja Petri Lahtinen vannoo.

Lahtisen mukaan Uber-vertaus tarkoittaa nimenomaan asiakaslähtöistä ajattelua. Ei riitelyä ja barrikadeja, vaan sen pohdintaa, minkä kaiken voi tehdä toisin, kuluttajan eduksi.

– Aika monen asian voi tässä tapauksessa tehdä uusiksi.

Lakien kokeileminen olisi hankalaa jo siitäkin syystä, että Moi toimii palveluoperaattorina DNA:n verkossa. Isäntäoperaattori varmasti katsoo tarkasti, millaisia toimijoita se päästää verkkoonsa.

Moi ei paljasta vielä liikeideaansa.

– Lähtökohtamme on ollut miettiä kohderyhmämme näkökulmasta, minkälaista kokonaisuutta heille tarjotaan brändistä ja kanavista alkaen, Lahtinen sanoo ottamatta suoraan kantaa kysymykseen, onko kuluttajille luvassa vaikkapa vapaasti koottavia liittymäpaketteja.

Lahtisen mukaan salamyhkäisyys ei johdu siitä, että Moissa ei vielä itsekään tiedettäisi tarkalleen, mitä aiotaan tehdä. Hänen mukaansa perusidea on kirkkaana päässä.

Kokemus kantaa?

Suomessa palveluoperaattoreilla on ollut vaikeaa. Yrittäjiä ovat olleet esimerkiksi Cubio, GoMobile ja GSM Suomi, mutta esimerkiksi viimeksi mainitun tapauksessa lopputuloksena oli konkurssi ja liittymien katkominen. Petri Lahtinen, mikä estää, ettei teille käy samalla tavalla?

– Meillä on todella hyvää osaamista digimaailmasta ja operaattoritoiminnasta. Sieltä se paljolti lähtee, Lahtinen viittaa Moin taustalla olevaan kokeneeseen tiimiin.

Lahtinen itse on Soneran entinen myyntijohtaja, ja Moin kakkosmiehenä on Tele Finlandin ja Soneran kuluttajaliiketoiminnasta vastannut Juha Koivuniemi. Kaupallisena johtajana toimii Teliassa ja PlusTV:ssä työskennellyt Ulla Koivula.

Mutta jos tarkoitus on mullistaa operaattoritoiminta, miten paljon aikeita rajoittaa juuri riippuvaisuus DNA:sta?

– Kumppaniverkosto on hyvin tärkeä ja verkko-operaattori on siinä erittäin tärkeässä roolissa. Jos kumppani ei olisi valmis satsaamaan tähän eikä uskoisi tekemiseemme, ei tästä mitään tulisi. Tämä lähtee siitä, että koko verkosto laittaa itsensä peliin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. 6

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    7. 7

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    8. 8

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    9. 9

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    10. 10

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. Näytä lisää