Mobiili

Valikko

Google romautti Nexus 5X:n hinnan: Alkaa kilpailla kumppaniensa kanssa?

Google pudotti Nexus 5X -puhelimen hinnan Yhdysvalloissa 199 dollariin. Tarjoushinnalla yhtiö tavoittelee lisää käyttäjiä sekä puhelimelleen että operaattorilleen.
Google on laskenut Nexus 5X -puhelimensa hintaa Yhdysvalloissa 150 dollarilla. Tosin 199 dollarin kampanjahinta ei ole pysyvä, vaan osa kuukauden kestävää kampanjaa, jolla yhtiö koettaa houkutella lisää asiakkaita Project Fi -hankkeelleen, kertoo muun muassa Ars Technica.

Suomesta ostettuna puhelimen hinta on noin 430 euroa.

Project Fi on Googlen perustama virtuaalioperaattori, joka toimii Yhdysvalloissa Sprintin ja T-Mobilen verkoissa. Roaming eli verkkovierailu onnistuu 120 maassa.

Yleensä asiakkaan on kuitenkin tehtävä esimerkiksi parin vuoden sopimus operaattorin kanssa, jotta hän voi ostaa puhelimen kampanjahintaan. Googlen Project Fi on kuitenkin täysin prepaid-operaattori, eli asiakkaan on maksettava kuukaudessa 20 dollarin perusmaksu sekä 10 dollaria käytettävältä gigatavulta dataa.

Puhelimesta kiinnostunut voi siis käytännössä saada puhelimen kampanjahinnalla maksamalla sen lisäksi vain kuukauden Project Fi -perusmaksun. Kimppadiiliin ei liity tämän pidempää sopimuspakkoa.

Project Fi oli aikaisemmin kutsupohjainen palvelu, mutta nykyisin se on avoin kaikille. Se vaatii toimiakseen Nexus-puhelimen.

Googlen hinnanpudotus saattaa koventaa Android-puhelinten ja operaattorien hintakilpailua Yhdysvalloissa, varsinkin jos se vihjaa Googlen tulevista aikeista. Vaikka Googlella ei ole omaa puhelinvalmistusta, sen kumppanien Google nimissä valmistamat Nexukset kilpailevat markkinoilla siinä missä muutkin luurit.

Nexus-puhelimien hyviä puolia on erityisesti se, että ne saavat Googlen tietoturvapäivitykset ensimmäisinä ilman viiveitä, sillä niissä on Googlen Android-käyttöjärjestelmä ilman muille valmistajille tyypillisiä muutoksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. 6

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    9. 9

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    10. 10

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. Näytä lisää