Mobiili

Valikko

Operaattorit parahtivat: Puhelinlaskuissa tulonsiirto Etelä-Eurooppaan, kuluttaja maksaa viulut?

Euroopan komission esitys verkkovierailun eli roamingin tukkumaksujen alennuksesta ei riitä ainakaan Elisalle tai DNA:lle.

Elisa vastustaa kärkevästi Euroopan komission uutta ehdotusta roaming-käytön tukkumaksujen alentamiseksi.

– Komission ehdottama tapa on sinänsä oikea, mutta hinnanalennuksen suuruus on riittämätön. Säänneltyjä tukkuhintoja tulisi laskea selvästi enemmän, sanoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Henri Korpi tiedotteessa.

Operaattorin täytyy maksaa tukkumaksua ulkomaan operaattorille, kun asiakkaat käyttävät sen verkkoa esimerkiksi lomamatkoilla.

Tähän asti hinta on ollut viisi eurosenttiä minuutilta puheluissa, kaksi senttiä tekstiviestiltä ja viisi senttiä yhdeltä megatavulta dataa. Ehdotetut hinnat ovat neljä senttiä puheluminuutilta, yksi sentti tekstiviestiltä ja 0,85 senttiä megatavulta.

Korven mukaan säännellyn tukkuhinnan pitäisi olla noin puolet ehdotettua alempi. Hänen mukaansa ehdotus uhkaisi voimaan jäädessään nostaa kuluttajahintoja Suomessa.

Myös DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen suhtautuu kriittisesti komission esitykseen. Hän on aiemmin arvellut asiakkaiden joutuvan maksamaan enemmän, jos tukkuhinta laskee riittämättömästi. Onko komission esitys sellainen, että hintojen nostopaineita on?

– Olemme varautuneet hintojen nostoon, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Komission ehdotus on potentiaalisesti ongelmallinen suomalaisten operaattorien kannalta. Isossa kuvassa tässä on kyse tulonsiirrosta Pohjois-Euroopasta Etelä-Euroopan maihin, joissa matkailijat paljon pyörivät, DNA:n Leinonen katsoo.

Jukka Leinonen haluaisi datan tukkuhinnoittelun painuvan 0,5 senttiin megatavulta nyt esitetyn 0,85 sentin sijaan. Hän näkee tämän olevan kansallinen asia, jossa operaattorien ja poliitikkojen tulee vetää yhtä köyttä Suomen edun ajamiseksi EU:n päättävissä elimissä.

Sonera: "Emme näe mörköjä"

Soneran kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jussi Salminen ei halua ottaa kantaa roaming-hinnoitteluun vielä tässä vaiheessa, kun prosessi on kesken. Hän kuitenkin korostaa, että tähän asti Sonera on pystynyt välttämään kuluttajahintojen nostamisen roaming-maksujen alentuessa.

– Emme näe tässä mörköjä, vaan päinvastoin uskomme ja toivomme, että tämän myötä asiakkailla on entistä suurempi syy valita mobiilipalvelumme, Salminen sanoo.

Mutta jos tukkuhinnat jäävät siihen, mitä nyt on ehdotettu, nostaako se Soneran kuluttajahintoja, Jussi Salminen?

– Sitä me emme kyllä osaa tällä hetkellä arvioida.

EU:n on määrä päästä kokonaan eroon roaming-maksuista kesään 2017 mennessä. Elisan mukaan suomalaiset operaattorit ovat käytännössä joutumassa eteläeurooppalaisten operaattorien maksumiehiksi.

Soneran Salmisen mukaan "tämä on erittäin vahva kärjistys, mutta ei se täysin vailla totuuttakaan ole".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lumisaderintama liikkuu Etelä-Suomen ylitse – liikennevirastolta varoitus ajokelistä

    7. 7

      Tamperelainen Samppa, 32, kertoo lapsuudestaan: isä hakkasi äitiä juovuksissa – pikkupoika yritti suojella

    8. 8

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Aira Samulinin, 90, koko tarina: Isä sanoi viikko ennen kuolemaansa sanat, joista tuli Airan elämäntehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää