Tietoturva

Valikko

Avoimen lähdekoodin Ethereal-verkkonuuskija vaihtoi nimensä

Suositun tietoliikenneverkkojen vianselvitys- ja analyysiohjelmisto Etherealin pääkehittäjä ilmoitti ohjelmiston nimen vaihtuvan Wiresharkiksi. Nimenvaihdokseen vaikutti pääkehittäjän työnantajan vaihtuminen ja vanhan työnantajan oikeudet Ethereal-tuotemerkkiin.
Wiresharkin pääkehittäjä Gerald Combs ilmoitti ohjelman postituslistoilla nimenvaihdoksesta. Syiksi Combs listasi CACE Technologiesin työtarjouksen hyväksymisen sekä mahdollisuuden kasvattaa lapsensa Kalifornian Davisissa.

Myöhemmin Combs postitti lisäselvityksen nimenvaihdoksesta. Hänen aikaisempi työnantajansa NIS rekisteröi Etherealin nimen ja logon, mutta yhtiönvaihdoksen yhteydessä yhtiö ja kehittäjä eivät päässeet sopimukseen tavaramerkin käytöstä. Combs myös teroitti että ohjelmiston ydinkehittäjätiimi siirtyy Etherealista Wiresharkiin.

Combs pystyi toteuttamaan nimenvaihdoksen gpl-lisensoinnin vuoksi. Lisäksi ohjelmiston versionumerointi jatkuu Etherealin 0.99.0-versiosta eteenpäin samalla tavalla.

Combs ei kuitenkaan kertonut sopimuspyrkimysten yksityiskohdista, mutta totesi pettyneensä tavaramerkkeihin. Tällä hetkellä Combs ja muut kehittäjät selvittävät kehitystyön ohessa Wireshark-tuotemerkin rekisteröimistä. NISin hallinnoimalla virallisella Ethereal-sivustolla ei nimenmuutoksesta ole vielä ilmoitettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    8. 8

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää