Tietoturva

Valikko

Rahoitussektorilla käyttäjähallinta ja pääsynvalvonta parhaassa kunnossa

Rahoitussektori on tuoreen tutkimuksen mukaan edelläkävijä tietojärjestelmien käyttäjäidentiteetin ja pääsyoikeuksien hallinnassa.
Rahoitusalan yritykset ovat hoitaneet parhaiten tietojärjestelmiensä käyttäjäidentiteetin ja pääsyoikeuksien hallinnan. Eniten petrattavaa on julkishallinnolla ja terveydenhuoltosektorilla, käy ilmi KPMG:n tuoreessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin eurooppalaisorganisaatioiden tietojärjestelmien käyttäjähallintaan liittyviä niin sanottuja Identity Access Management (IAM) -kysymyksiä.

Maantieteellisesti tutkimuksessa ilmeni vain vähäisiä eroja Euroopan eri maiden välillä. Parhaiten identiteetin ja pääsyoikeuksien hallinta on hoidettu Iso-Britanniassa, Skandinaviassa ja Baltiassa.

Kaikkiaan 21 Euroopan maassa toteutettuun tutkimukseen osallistui 235 henkilöä erikokoisista ja eri toimialoja edustavista organisaatioista. Vastaajajoukko ulottui toimitusjohtajista tietohallintojohtoon sekä turvallisuudesta vastaavista henkilöistä aina sisäiseen tarkastukseen.

Hankkeisiin varatuissa
budjeteissa merkittäviä eroja

Tutkimuksen mukaan rahoitussektori myös budjetoi käyttäjähallintaan kaikkein eniten, keskimäärin 400 - 600 euroa käyttäjää kohti, kun pienimmät tutkimuksessa havaitut budjetit olivat vain 10 euroa/käyttäjä.

Eri toimialat eroavat toisistaan myös sen suhteen, mitkä ovat tärkeimmät motivaatiotekijät identiteetin ja pääsyoikeuksienhallintaprojektien taustalla.

Yleisesti ottaen keskeisimpiä projektien vauhdittajia ovat ulkoisten vaatimusten täyttäminen, halu vähentää riskejä sekä kasvattaa liiketoiminnan arvoa prosesseja tehostamalla. Rahoitussektorilla hankkeiden yleisin taustavaikutin oli tutkimuksen mukaan vaatimusten täyttäminen, julkishallinnossa puolestaan toiminnan tehostaminen.

Pieleen menneitä hankkeita
selittää teknologiavetoisuus

- Silloin kun identiteetin ja pääsyoikeuksien hallintaan liittyvät projektit ovat epäonnistuneet asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa – ja näin on usein käynytkin – syynä on useimmiten ollut liian teknologialähtöinen ja it-vetoinen lähestymistapa, KPMG:llä johdon it-neuvonantajana työskentelevä Panu Härkönen kertoo tiedotteessa.

- On lähdetty hankkimaan teknistä ratkaisua ilman, että ensin olisi perusteellisesti määritetty tarpeita, henkilöiden työnkuvia, rooleja, prosesseja tai hankkeen liiketoiminnallisia tavoitteita.

Käyttäjähallintaprojektien tuloksia analysoitaessa kävi ilmi, että suurimmassa osassa projekteja vallitsee selkeä kuilu odotusten ja todellisten hyötyjen välillä.

Kaikkein parhaiten IAM-hankkeisiin liittyvistä prosesseista on toteutettu käyttäjien hallinta. Seuranta ja valvonta sen sijaan on kaikkein heikoimmin hallinnassa oleva osa-alue.

Seuranta ja valvonta
helpompi toteuttaa

IAM-hankkeiden avulla olisi kuitenkin hyvät mahdollisuudet merkittävästi kehittää ja helpottaa myös prosessien seurantaa ja valvontaa.

Muita odotettavissa olevia hyötyjä ovat manuaalisen työn vähenemisestä ja prosessien tehostumisesta aiheutuvat kustannussäästöt, työntekijöiden ja/tai yhteistyökumppanien käyttäjäoikeuksien elinkaaren entistä parempi ja tehokkaampi hallinta sekä vähentyneet yhteydenotot käyttäjätukeen.

– Tutkimuksen tuloksiin on helppo yhtyä myös suomalaisorganisaatioiden osalta, toteaa Härkönen.

Hän myös korostaa, että edellä mainitut hyödyt voidaan myös kvantifioida; tämä edellyttää kuitenkin perusteellista suunnittelua ja oikeiden kumppaneiden valintaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    9. 9

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    10. 10

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. Näytä lisää