Tietoturva

Valikko

Tuhoutuneen avaruussukkulan kiintolevy pelastettiin

Kroll Ontrack pröystäilee jokavuotiseen tyyliinsä erikoisilla datavahingoilla, joissa kaikissa tiedot pystyttiin kuitenkin lopulta pelastamaan. Mutta yksi tapaus on ylitse muiden.

Ennen kympin listaa, Kroll kertoo todella poikkeuksellisesta toimeksiannosta:

Avaruussukkula Columbia tuhoutui saapuessaan ilmakehään 1. helmikuuta 2003. Sukkulan koko seitsemän hengen miehistö kuoli traagisesti onnettomuudessa, mutta Kroll Ontrackin asiantuntijat onnistuivat pelastamaan 99 prosenttia sukkulassa olleen kiintolevyn tiedoista.

Murtunut ja kärventynyt kiintolevy sisälsi 370 tuntia tärkeää tietoa tutkijaryhmän tieteellisistä koetuloksista.

- Tietojen palautus avaruussukkularäjähdyksen jäljiltä on varmasti erikoisin asiantuntijoidemme suorittama toimeksianto yrityksen historiassa, kommentoi Jyri Pohja, Norman Ibas Oy:n toimitusjohtaja. Työ tehtiin Yhdysvalloissa, joten tässä hommassa ei ollut mukana suomalaisia.

10. Pitkä purjehdus päättyi pulahdukseen

Purjehdusretki maailman ympäri päättyi onnettomasti, kun viimeisenä päivänä vene kaatui ja upotti kannettavan tietokoneen mereen valokuvineen ja muistiinpanoineen. Kaikki tiedot saatiin takaisin.

9. Hurrikaani vei nuorenparin muistot

Katrina-hurrikaanin riehumisen jälkeen vuonna 2005 vastanainut pari uskoi, ettei heidän kihlajais- ja hääkuviaan saada koskaan takaisin. Vaikka paikallinen yritys piti heidän kiintolevyään "korjauskelvottomaksi syöpyneenä", päätti pari myöhemmin yrittää vielä uudestaan Krollin avulla. Se kannatti.

8. Hurjistunut isä heitti kannettavan kaloille

Asianajaja yritti tehdä kannettavallaan töitä kalastaessaan isänsä kanssa. Isä oli toista mieltä ja heitti tietokonelaukun sisältöineen yli laidan. Asianajaja hyppäsi täysissä pukeissa veteen, mutta liian myöhään. Arvokkaat liiketoimintaan ja verotukseen liittyvät asiakirjat saatiin kuitenkin lopulta talteen.

7. Kadonneiden otosten metsästäjät

Elokuvatuottaja tallensi viimeisimmän lännenelokuvansa valmiit otokset MacBook Pro -tietokoneeseensa - ilman varmuuskopioita. Tietokone alkoikin pitää omituista meteliä ja lakkasi toimimasta. Elokuva kuitenkin pelastettiin, saatiin valmiiksi ja myyntiin.

6. Käsilaukku auttoi kannettavan kotiin

Perheen kodista varastettiin käsilaukku, autonavaimet, auto ja kannettava tietokone. Vain auto löydettiin joenrannasta. Päiviä myöhemmin paikkakuntalainen kantoi vettä valuvan tietokonelaukun ryöstettyyn taloon. Hän tiesi minne mennä, koska varas oli tunkenut käsilaukun koneen laukkuun.

5. Leikin paikka - tai sitten ei

Riehakas koira pudotti kannettavan ulkoisen usb-kiintolevyn perheen kahvipöydästä sillä seurauksella, että kiintolevy vaurioitui lukukelvottomaksi. Levy sisälsi perheen valokuvat viiden vuoden ajalta. Kaikki kuvat saatiin pelastettua.

4. "Villieläin" tunnistettiin muistikortin hampaanjäljistä
 
Kroll Ontrackin laboratoriolla vastaanotettiin digitaalikameran muistikortti, jossa oli lukuisia hampaanjälkiä. Vaikka asiakkaan mukaan "villieläin" oli päässyt käsiksi sd-korttiin, oli totuus kotoisampi: villieläin oli hänen kaksivuotias poikansa.

3. Imuroi tiedostot pölynimurilla

Tietojen imurointi sai uuden merkityksen, kun perheen pölynimuri imaisi ruuantähteiden mukana muistitikun. Gigatavun tikku vaurioitui ja sen piirilevyltä irtosi johtimia.

2. Pantterin loikka oli muistipiirille liikaa

Luonnonsuojelun tutkimussäätiön panttereiden suojeluun keskittyvä projekti jouduttiin yllättäen keskeyttämään, kun yksi Floridan pantterin kaulapantaan kiinnitetyistä seurantalaitteista vioittui. Laite ei kestänyt luonnonolosuhteita ja sen muistipiiri rikkoontui.

1. Kannettava kypsyy uunissa

Eräässä parhaillaan pyörivässä tv-mainoksessakin nähty vahinko on sattunut näemmä oikeastikin, kun kannettava tietokone kypsyi uunissa. Mies oli laittanut koneen ennen lomamatkaa uuniin mahdollisten varkaiden varalta. Mutta matkan jälkeen vaimo alkoi paistaa broileria ennen kuin mies ennätti uunille.

Listan ovat koonneet Kroll Ontrackin tietojenpalautusasiantuntijat maailmanlaajuisesti yhtiön 32 toimipisteestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    8. 8

      Kokoomusministerit uskovat: Arki Valkoisessa talossa herättää todellisuuteen – ”Trump kasaa itselleen voimakkaasti paineita”

    9. 9

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    6. Näytä lisää