Tietoturva

Valikko

Suomalaisen luottokorttinumero käy kalliiksi rikolliselle

Tietoturva-asiat ovat Suomessa verrattain hyvin, Symantecissa arvioidaan. Tilanne näkyy muun muassa niissä hinnoissa, joita rikolliset pyytävät varastetuista luottokorttinumeroista myydessään niitä muille alamaailman toimijoille.

– Suomalaisten luottokorttinumerojen hinta kertoo siitä, että kortteja on suhteellisen vähän tarjolla. Ne ovat arvokkaita, kun taas jenkkinumerot eivät maksa paljon mitään. Norjalaisten ja ruotsalaisten korttinumerot ovat suomalaisiakin arvokkaampia, Symantec Finlandin partneritoiminnan johtaja Erkko Skantz katsastaa tilanteen.

Suomalaisen numeron hinta on noin sata euroa kappaleelta.

Suomalaiset
valistuneita

Verkkorikollisuudesta vain hyvin pieni osa koskettaa suomalaisia, Skantz arvioi. Se ei hänen mukaansa johdu niinkään Suomen syrjäisestä sijainnista, vaan suomalaisten valistuneisuudesta.

– Meillä on rummutettu näitä asioita kauan. Mutta tilanteeseen ei saa tuudittautua.

Toinen osoitus verkkorikollisten mahdollisista vaikeuksista iskeä Suomessa on Conficker-mato, joka ei ole onnistunut saastuttamaan kovinkaan montaa suomalaista tietokonetta.

1,6 miljoonaa
haittaohjelmaa

Skantzin kommentit liittyvät Symantecin julkaisemaan globaaliin tietoturvaraporttiin, jonka mukaan maailman taloushuolet eivät näy haittaohjelmateollisuudessa. Uusin Internet Security Threat Report kertoo, että haittaohjelmien määrä kasvoi ennätystahtia vuonna 2008.

Symantec rekisteröi viime vuonna peräti 1,6 miljoonaa uutta haittaohjelmaa, mikä on yli 60 prosenttia kaikista Symantecin historiansa aikana tekemistä haittaohjelmarekisteröinneistä. Yhtiö arvioi estäneensä yli 245 miljoonaa verkkorikollisten hyökkäystä joka kuukausi viime vuoden aikana.

Internet-sivustojen kautta tehtävät hyökkäykset ovat edelleen verkkorikollisuuden ensisijainen toimintamalli, kun taas internet-palvelinten palvelut ja sovellukset olivat tarkastelujaksolla yleisin haavoittuvuuksien lähde.

Päivitys klo 12.33: lisätty tieto suomalaisen luottokorttinumeron tyypillisestä hinnasta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

    7. 7

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Kim Kardashianin erikoinen asuvalinta teki tepposet – povi ei ollut mahtua pitsikorsettiin

    10. 10

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. Näytä lisää