Tietoturva

Valikko

Älä kerro näitä asioita Facebookissa

Avoimuudella voi olla kova hinta yhteisöpalvelu Facebookissa. Katso mitä siellä ei kannata kertoa.

Facebookissa ei voi olla liian varovainen, kirjoittaa verkkolehti The Huffington Post ja neuvoo mitä yhteisöpalvelussa ei kannata kertoa edes ystävilleen.

Se muistuttaa, että vaikka olisikin merkannut tietonsa vain ystävien nähtäväksi, niin siihen ei kannata luottaa. Lehden mukaan työnantajien lisäksi myös viranomaisten, häiriköiden ja jopa vakuutusyhtiöiden tiedetään skannaavan jatkuvasti Facebook-profiileja tietojen hankkimiseksi. Myös hakkerit käyttävät Facebookia hyväkseen identiteettivarkauksissa.

Nämä 13 asiaa kannattaa The Huffington Postin mukaan jättää kertomatta Facebookissa:

1. Syntymäaika ja -paikka
Vaikka syntymäpäiväonnittelujen saaminen onkin mukavaa, niin syntymäpäivänsä kertominen on lähes yhtä vaarallista kuin rahavarojensa turvallisuuden ojentaminen suoraan roistoille. Yhdysvalloissa sosiaaliturvanumeroita on pystytty jäljittämään syntymäajan perusteella. Sen sijaan, että jättää syntymäaikansa kokonaan pois, kannattaa lehden mukaan tilalle laittaa lähellä omaa syntymäpäivänsä oleva päivämäärä.

2. Äidin tyttönimi
Yhdysvalloissa äidin tyttönimi on usein käytetty turvasana monissa verkkopalveluissa ja viranomaisyhteyksissä. Esimerkiksi luottokorttiyhtiöt, kännykkäoperaattorit ja monet muut yritykset luottavat jatkuvasti asiakkaan äidin tyttönimeen tunnistusprosesseissa.

3. Kotiosoite
Sen lisäksi, ettei ehkä halua kaikkien tuttujen tietävän asuinpaikkaansa, sen kertominen on vaarallista myös murtovarkaiden takia.

4. Pitkät matkat poissa kotoa
Älä koskaan kerro päivityksessäsi, milloin olet poissa kotoa. Epäluotettavat Facebook-kaverit voivat käyttää tietoa hyväkseen ja jakaa sitä eteenpäin.

5. Lyhyet matkat poissa kotoa
Vaikka Facebook places -palvelu rohkaisee kertomaan oman sijaintinsa, kannattaa miettiä kahdesti, onko edes lyhyistä poissaoloista järkevää hehkuttaa. Murtovarkaat voivat hyödyntää nämäkin ajat.

6. Sopimattomat valokuvat
Sopimattomat valokuvat voivat helposti johtaa vaikeuksiin ja maailmalla jopa potkuihin. Se lienee tuttua. Harvempi kuitenkaan tietää, että jopa poistetut kuvat voivat palata kummittelemaan. Ars Technican mukaan Facebookin serverit voivat varastoida poistettuja kuvia ennalta arvaamattoman ajan. Poistettuihinkin kuviin voi tämän takia edelleen päästä käsiksi. Tämän Facebook on myöntänyt.

7. Tunnustukset
Älä ripittäydy Facebookissa ja kerro kuinka huijasit verotuksessa tai miten vihaatkaan pomoasi. Vaikka valikoisit kenelle näytät tällaiset päivitykset, voi kerran julkaistuja todisteita olla vaikea poistaa ja estää niiden leviämistä. Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat jääneet esimerkiksi poliisin haaviin Facebook-tunnustuksen takia.

8. Puhelinnumero
Sen lisäksi, että et ehkä halua kaikkien Facebook-kavereidesi kilauttelevan sinulle milloin sattuu, niin numero voi joutua myös täysin vääriin käsiin. Evil-niminen sovellus nimittäin esittelee kaikkialta Facebookista poimittuja puhelinnumeroita.

9. Loman lähtölaskenta
Tämäkin on suora kutsu murtovarkaille suunnitella keikkaansa. Kerro mieluummin jälkikäteen missä olit.

10. Lapsen nimi
Identiteettivarkaille kelpaavat myös lasten nimet, siksi lapsiaankaan ei pitäisi tägätä Facebookin valokuvissa, lehti neuvoo.

11. Riskikäyttäytyminen
Poltatko kuin korsteeni? Kaahaatko ylinopeutta maantiellä tai liiteletkö riippuliitimellä vuoristossa? Vakuutusyhtiöt ovat aiempaa kiinnostuneempia asiakkaidensa riskikäyttäytymisestä ja etsivät tästä mieluusti todisteita Facebookista.

12. Kodin pohjapiirros
Kodin pohjapiirrosta tai kuvia, jotka paljastavat sen tai kodin arvotavarat, ei pidä milloinkaan laittaa Facebookiin.

13. Oma profiili julkisessa haussa
Oma profiilinsa kannattaa suojata Facebookin yksityisyysasetusten kautta niin, ettei se näy esimerkiksi Googlen hakutuloksissa. Edes perusinformaatiota ja kuvia ei kannata lehden mukaan antaa hakutuloksiin. Yhdysvaltain kuluttajaviranomaisten mukaan suojaaminen auttaa estämään tunkeilijoiden pääsemistä omille sivuilleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää