Tietoturva

Valikko

Google niskuroi, Ranska sakottaa täysillä

Ranskan tietosuojaviranomainen toteutti aikeensa ja määräsi Googlelle suurimman mahdollisen sakon kansalaisten oikeuksien loukkaamisesta.
Ranskan tietosuojaviranomainen CNIL sakottaa Googlea 150 000 euron edestä, koska yhtiö yksinkertaisti verkkopalvelujensa tietosuojakäytäntöjä lain vastaisesti vuonna 2012. Sakko on suurin, minkä CNIL voi antaa.

CNIL päätti Googlen vastaisista toimista jo syyskuussa sen jälkeen, kun Google sanoi olevansa eri mieltä viranomaisen johtopäätöksistä. Google muun muassa sanoi, ettei Ranskan lailla ole asiassa mitään merkitystä. Mutta CNIL korostaa, että Ranskan laki todellakin pätee ranskalaisten nettikäyttäjien henkilökohtaisten tietojen käsittelyyn.

Viranomaisen mukaan Google ei tietosuojakäytäntöjään yksinkertaistaessaan informoinut käyttäjiä tarpeeksi, miksi ja milloin heidän tietojaan käsitellään. Googlen muutos koski laajaa kirjoa palveluita hakukoneesta Gmailiin, Picasaan ja Youtubeen. Lisäksi Google ei täytä velvollisuuttaan hankkia käyttäjiltään lupaa, ennen kuin se tallentaa evästeitä heidän päätelaitteisiinsa.

Lakia rikkoo CNIL:n mukaan myös se, että Google ei määrittele käsittelemänsä datan säilytysaikaa ja se, että Google antaa itselleen luvan koota kaiken eri palveluistaan keräämänsä käyttäjädatan yhteen.

Google korostaa muun muassa ZDNetille, että se on yrittänyt selittää CNIL:lle käytäntöjään, joiden on tarkoitus luoda yksinkertaisempia ja tehokkaampia palveluja. CNIL:n päätös luvataan lukea tarkasti seuraavia askeleita mietittäessä.

Ranska ei suinkaan ole yksin tukistamassa Googlea tietosuojakäytäntöjen niputtamisesta. Äskettäin myös Hollanti ja Espanja ovat päättäneet Googlea vastaan samasta asiasta.

Ranska ilmoitti Googlelle sakosta 3. tammikuuta ja määräsi sen julkaisemaan asiasta tiedonannon verkko-osoitteessa Google.fr kahdeksan päivän sisällä. Uutisen kirjoitushetkellä tiedonantoa ei sivuilla näkynyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää