Tietoturva

Valikko

Raju Nasa-murto: Satojen miljoonien lennokista melkein romua

Nasan surullisen kuuluisa tietoturva oli johtaa merkittävään aineelliseen vahinkoon, joka olisi voinut laittaa myös tietomurtajat todelliseen vaaraan. Tai voi ehkä edelleen.

AnonSec-niminen tietomurtoryhmä julkaisi verkossa jopa 275 gigatavua Yhdysvaltain avaruushallinto Nasasta varastettuja tietoja. Asiasta uutisoivat muun muassa International Business Times ja Softpedia.

Murtajat väittävät päässeensä vuonna 2013 vahingossa Nasan palvelimille julkaisemansa Gozi-viruksen kautta, mutta sen jälkeen tietomurron jatkaminen oli lastenleikkiä. Nasa oli nimittäin jättänyt etähallinnan mahdollistavat tunnukset oletusarvoonsa, eli hallinto syyllistyi yhteen turhimmista tietoturvamokista koskaan.

Verkossa on julkaistu tietoja yli 2400 Nasan työntekijästä, yli 2100 lentolokikirjaa ja 631 videota, jotka on tallennettu Nasan lentokoneilla ja säätutkilla.

Lopulta AnonSec törmäsi Nasan miehittämättömien lennokkien lentosuunnitelmiin ja korvasi niistä yhden omallaan saadakseen 222 miljoonaa dollaria maksaneen Global Hawk -lennokin syöksymään mereen.

Murtajien mukaan temppu jakoi mielipiteet, sillä osa pelkäsi Yhdysvaltain leimaavan heidät terroristeiksi. Nasan työntekijä kuitenkin havahtui lentosuunnitelman muutokseen ja pelasti lennokin käsipelillä. Mutta tuskin viranomaiset suhtautuvat "pelkkään" tuhon yritykseenkään kovin lempeästi.

Tämä viime kevään tapaus myös lopulta havahdutti Nasan koko murtoon ja lopetti sen. Nasalla on ennestään kurja maine tietoturvassa. Sen omat valvojat ovat sättineet hallintoa vakavista turvallisuusvirheistä eri otteisiin, kuten jo vuonna 2011.

Tietoturvaongelmat ulottuvat myös muualle Yhdysvaltain hallintoon, kuten erittäin vakava murto Valkoisen talon henkilöstöhallintoon todisti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    8. 8

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    9. 9

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    10. 10

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. Näytä lisää