Diili-finalisti Teemu Nuutinen uskoo etukäteen vahvasti voittoonsa, sillä hänen mielestään viimeisillään raskaana olevan naisen pestaaminen Hanko-projektin toimitusjohtaksi olisi Hjallis Harkimolta iso riski.
- Raskauden on pakko vaikuttaa lopputulokseen, sillä kyllähän tämä tilanne asettaisi työn aloittamisen vaikeaksi. Hjallis on toki tottunut ottamaan riskejä, mutta Miran valinta olisi iso riski. Toivon, että olisin Hjalliksen mielestä oikea ihminen tuohon hommaan, Teemu sanoo.Tammikuussa toisen lapsensa saava Mira Kasslin ei usko kilpakumppaninsa Teemu Nuutisen puheisiin. Miran mielestä hänen raskautensa ei voi vaikuttaa Hjallis Harkimon lopulliseen valintaan – niin hyvässä kuin pahassakaan.
- Hjallis ei ala mielistellä yleisöä ja ota minua töihin sen vuoksi, että olen raskaana. Hänellä on tässä isot rahat kiinni. Enkä usko, että raskaus on estekään. Mutta kunnioitan Hjalliksen päätöstä, Mira sanoo.
Mira itse uskoisi pärjäävänsä pestissä vallan mainiosti myös pienen lapsen äitinä. Hän on keskustellut asiasta myös Hjalliksen kanssa.
- En vaihtaisi tätä vauvaa mihinkään projektiin, ja nyt kyse on pitkästä projektista, joten yksi puoli vuotta ei merkitse mitään. Synnytän tammikuussa ja jos saan paikan, alan tutustua projektiin aluksi hieman rauhallisemmin. Kesällä olisin jo tositoimissa, ja mieheni olisi kotona auttamassa, Mira suunnittelee.
Keskustelupalstojen haukut harmittavat
Mira ei ole edes ajatellut raskauden mahdollisia vaikutuksia kisaan, mutta sen sijaan hän on ollut hyvin harmissaan siitä, millaisen kuvan ohjelma on hänestä antanut.
- Minusta on tehty jääkuningatar. Olen toki tiukka, voimakas, suora ja määrätietoinen, mutta en ole oman kilven kiillottaja enkä noin jäätävä, mitä ohjelma antaa ymmärtää. Pidän aina omieni puolta ja olen oikeudenmukainen, Mira sanoo.
Hän on saanut keskustelupalstoilla paljon ikävää palautetta, ja se harmittaa suuresti.
- On äärimmäistä hölmöyttä luoda viihdeohjelman perusteella ihmisestä jonkinlainen kuva, Mira kiteyttää.
- Se on ollut kova paikka, että tällaista joutuu nieleskelemään.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Suomeen tulee julkkis-Diili
Kenet sinä haluaisit nähdä julkkis-Diilissä?
Diili-kilpailijoiden ökyhäät: ”Ylläs juhlii viikon”
Diili-tähti pelastui jättisakoilta
Mieskomeutta Diilissä: Kultaleijonat vierailevat lähetyksessä




