Angelina Jolie: Jokainen raiskaus on liikaa

Julkaistu: 16.02.2012 13:09

Angelina Jolie yllätti ryhtymällä elokuvaohjaajaksi - eikä hän kulkenut helpointa reittiä.

Angelina Jolien esikoisohjaus In the Land of Blood and Honey sijoittuu 1990-luvun alun sotavuosiin entisen Jugoslavian alueella. Päähenkilöinä on kaksi bosnialaista: musliminainen ja serbimies, joiden välille syttyy äärioloissa erikoinen rakkaus.

Elokuva sai Euroopan ensi-iltansa hiljattain Berliinin elokuvajuhlilla.

- En halunnut kertoa hyvistä ja pahoista, vaan yhteiskunnan hajoamisesta. Ja asiallisesti, en osoitellakseni sormella. Jolie sanoi lehdistötilaisuudessaan.

Idean elokuvaan Jolie sai tehtävässään YK:n hyväntahdon lähettiläänä. Hän laati käsikirjoituksen itse. Tuottajaksi lähti Martin Scorsesen kanssa usein yhteistyötä tehnyt Graham King.
 
In the Land of Blood and Honey kuvattiin serbian- ja bosniankielisinä versioina sekä erikseen englanniksi. Pääosia näyttelevät bosnialainen Zana Marjanovic ja Bosnian serbi Goran Kostic.

Aiemmin Jolie ja hänen avopuolisonsa Brad Pitt ovat osallistuneet hyväntekeväisyystyöhön esimerkiksi Darfurin kriisin uhrien puolesta.

- Olen kiitollinen, että minulla on tämä siunaus, hän kommentoi julkisuusasemaansa rauhallisesti.

- Yritän tehdä hyvää. Enempään en pysty.

In the Land of Blood and Honey on hetkittäin hyvin raaka. Jolielta kysyttiin, kuinka hän äitinä teki ratkaisuja siitä, mitä voi näyttää.

- Halusin näyttää paljon juuri siksi. Tämän sodan kokeneet tietävät, että elokuva on vain pintaraapaisu. Todellisuus oli paljon hirvittävämpi. Meillä on velvollisuus näyttää, kuinka kauheaa se oli. Sen pitääkin olla vaikeaa katsottavaa, Jolie pohti.

Jo alkupuolella näytetään naisten kohtelua serbien raiskausleirillä. Eräs kysymys koski sitä, miksei bosnialaisten tekemiä hirmutöitä esitellä elokuvassa.

- Jopa 50 000 bosnialaisnaista, etniseen taustaan katsomatta, raiskattiin EU:n ja YK:n laskelman mukaan. Tosiasia on, että jokainen raiskaus on liikaa. Haagin tuomioistuimeen päätyi ihmisiä kummaltakin puolelta, Jolie puolustautui.

- Tämä ei ole dokumentti, vaan taiteellinen tulkinta. Sotaan on monta näkökulmaa, ja toivon, että niitä kerrotaan tulevissa elokuvissa.
Ohjaajan mielestä In the Land of Blood and Honey on ennen kaikkea osoitus siitä, että traumasta ollaan pääsemässä yhdessä yli.

- Elokuvaa tärkeämpää on se, että me kaikki - serbit, muslimit ja amerikkalaiset - yhdistimme voimamme kertoaksemme tämän tarinan.
Jolie ei itse ole astunut kameran eteen kahteen vuoteen. Nyt on taas sen aika. Hän näyttelee noidan roolin tulevassa Prinsessa Ruusunen -tarinassa Maleficent.

- Disney-leffa on paras tapa löytää tasapaino tämän kokemuksen jälkeen: tehdä elokuva lapsille.

In the Land of Blood and Honeyn levityksestä Suomessa ei ole vielä päätetty.
 

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä