Muistatko tämän teinikomedian? Tältä American Pie -tähdet näyttävät nykyään

Julkaistu: 20.3.2012 19:00

90-luvun lopun elokuvayleisön villitsi teinikomedia American Pie. Nyt elokuvan tähdet ovat palanneet yhteen.

1999 ensi-iltansa saanut American Pie on jäänyt tuona aikana teini-ikänsä viettäneiden mieliin. Elokuva kertoi teini-ikäisistä pojista, jotka olivat päättäneet menettää poikuutensa ennen lukion päättäjäistanssiaisia.

Suuren suosion siivittämänä elokuvalle tehtiin nopeasti kaksi jatko-osaa. Sen lisäksi elokuvasarjasta on tehtailtu kolme lähinnä tv-levitykseen päätynyttä jatko-osaa, joissa alkuperäisestä näyttelijäkaartista oli mukana vain päähenkilön isää esittävä Eugene Levy.

Nyt alkuperäinen kokoonpano on kuitenkin palannut yhteen uuden elokuvan pariin. American Reunion –elokuva kertoo entisten teinien paluusta takaisin kouluunsa luokkakokouksen merkeissä.

Elokuvan ensi-iltaa vietettiin eilen Hollywoodissa ja alkuperäisen elokuvan kaikki tähdet olivat paikalla. Katso miltä he näyttävät nyt, kolmetoista vuotta elokuvan julkaisun jälkeen.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat