Twilight-tähti Kristen Stewart yllättää uudessa elokuvassaan On the Road – matkalla uskalletuilla seksikohtauksilla.
Beat-kirjailija Jack Kerouacin klassikkoromaaniin Matkalla (1957) perustuvassa elokuvassa Stewart näyttelee seksiin vapaamielisesti suhtautuvaa Marylouta, joka lähtee tarinan kaveruskaksikon, Sal Paradisen ja Dean Moriartyn, kanssa automatkalle Yhdysvaltojen halki.On the Roadin maailmanensi-ilta on Cannesin elokuvajuhlilla keskiviikkoiltana.
Matkan aikana Stewartin esittämä Marylou harrastaa kolmistaan seksiä Garrett Hedlundin ja Sam Rileyn näyttelemien Deanin ja Salin kanssa. Rohkeimmassa kohtauksessa kaikki kolme riisuvat ajon aikana vaatteensa, ja elokuvassa annetaan ymmärtää, että miesten keskellä auton etupenkillä istuva Marylou tyydyttää molempia nuorukaisia yhtä aikaa käsillään.
Stewart nähdään elokuvan seksikohtauksissa useaan otteeseen rinnat paljaana.
Seksiin mutkattomasti suhtautuvan Maryloun rooli on huima muutos monien nuorten ihailemalle Stewartille. Suositussa romanttisessa Twilight-fantasiasarjassa hänen esittämänsä Bella pidättäytyy houkutuksista huolimatta tiukasti seksistä ennen avioliiton solmimista.
Ilta-Sanomat kysyi Cannesin elokuvajuhlilla Stewartilta, mikä hänet sai tarttumaan näin rohkeaan rooliin.
– Olin 16- tai 17-vuotias, kun ensimmäisen kerran juttelin Maryloun roolista ohjaaja Walter Sallesin kanssa. Olen erittäin tyytyväinen, että ehdin vanheta muutaman vuoden ennen kuin kuvasimme elokuvan, Stewart totesi.
Hän nauratti toimittajia toteamalla näyttelijöiden vakiovastauksen olevan seksikohtauksia koskeviin kysymyksiin tavallisesti se, että ohjaaja sai heidän olonsa tuntumaan kuvauksissa turvalliseksi.
– Minä rakastin tämän hahmon puskemista rajojen yli ja itsenikin säikäyttämistä, Stewart latasi.
– Aidolta näyttävän kokemuksen katsominen valkokankaalta on paljon mielenkiintoisempaa kuin tapaukset, joissa näkee selvästi teipin pitävän paikoillaan suojia [näyttelijättären rintojen päällä].
Stewart sanoo valinneensa roolin juuri siksi, että Kerouacin kirja aiheutti hänessä tunnereaktion, jonka hän halusi edelleen viedä pidemmälle.
– Minulla ei ollut tätä roolia tehdessä siitä pienintäkään epäilystä. Niin kauan kuin näyttelee vilpittömästi, mitään ei koskaan tarvitse häpeillä, Stewart tiivisti.
On the Road - matkalla tulee Suomessa ensi-iltaan 27. heinäkuuta.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
1.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
2.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
3.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 18:22
4.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
5.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 18:00
6.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 16:33
7.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 17:31
8.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
10.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
11.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
12.
-
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen" 16:51
13.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
14.
-
Lapsiaan piiskannut isä joutuu korvaamaan 8 500 euroa 14:22
15.
-
Vantaalaisen Eeron kuolema - ensihoidosta aloitettiin esitutkinta 15:57
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
17.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
18.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
19.
-
Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa 15:06
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
2.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
3.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
4.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
5.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
6.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
7.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
8.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
9.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
12.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
13.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
14.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
15.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
16.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
17.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
18.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
19.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
20.

Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa
Dark Skies - lue IS:n arvio elokuvasta
Spring Breakers - lue IS:n arvio elokuvasta
Lue IS:n arvio elokuvasta The Great Gatsby -Kultahattu
Hollywood-tähden Suomi-leffassa hurja juoni: Suomalaispoika pelastaa Amerikan presidentin terroristeilta!
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla
Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa
Illalla televisiossa: Maisema muuttuu jääveistokseksi ja linnut tippuvat taivaalta – mikä syynä outoihin ilmiöihin?
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi"
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta










