Keijo

Elokuvat

Valikko

Elokuvat

Adelelle Oscar 007 Skyfall -kappaleesta - katso kuvat 15 kiloa painavasta puvusta!

VIDEO
Laulaja Adele Adkins voitti odotetusti Oscar-palkinnon James Bond -seikkailun 007 Skyfall teemakappaleesta. Adele sai palkinnon yhdessä kappaleen toisen säveltäjän Paul Epworthin kanssa.
Ennen voittoaan Adele esitti Skyfall-kappaleen ensimmäistä kertaa livenä Oscar-juhlassa Los Angelesin Dolby Theaterin lavalla. Yllään Adelella oli musta, kimalteleva iltapuku. Punaisella matolla ennen gaalan alkamista Adele paljasti esiintymispukunsa painavan peräti 15 kiloa.

Hän kiitti lyhyessä puheessaan muun muassa Bond-elokuvien tuottajia Barbara Broccolia ja Michael G. Wilsonia.

Parhaan laulun lisäksi Skyfall sai Oscarin myös parhaasta äänileikkauksesta. Per Hallberg ja Karen Baker Landers joutuivat jakamaan Oscar-palkintonsa kuitenkin tasapelin vuoksi historiallisesti toisen elokuvan, Osama bin Ladenin jahdista kertovan jännärin Zero Dark Thirty kanssa.

Skyfall-elokuvan voitto kahdessa eri kategoriassa oli toisellakin tapaa historiallinen, sillä se tuplasi kertaheitolla viime vuonna 50 vuotta täyttäneen Bond-elokuvasarjan yhteisen Oscar-saaliin.

Edellisen kerran Bond-elokuvien tekijät pääsivät juhlimaan Oscareita vuonna 1966, jolloin John Stears voitti Oscarin Pallosalaman (1965) erikoistehosteista. Ensimmäinen Oscar-palkinto Bond-filmeille oli tullut vuotta aiemmin, kun Norman Wanstall voitti tavoitellun kultaisen palkinnon 007 ja Kultasormi -seikkailun (1964) parhaista tehosteista ja äänitehosteista.

Oscar-gaalassa juhlistettiin Bond-elokuvien juhlavuotta myös omalla osiollaan, näyttävällä koosteella Bond-elokuvien hehkeimmistä hetkistä. Illan ensimmäiset seisaaltaan annetut suosionosoitukset sai sen jälkeen Bond-teemakappaleiden rakastettu tulkki Shirley Bassey, joka esitti väkevään tapaansa 007 ja Kultasormi -elokuvan tunnuskappaleen Goldfinger.

  • Oscar-gaala 2013

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    4. 4

      Sastamalan surmakuski saapui oikeuteen – peitti kasvonsa, epäillään kahdesta taposta

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Imatran kolmoissurmasta epäilty on tunnustanut teon – Poliisi: ei selkeää motiivia

    7. 7

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    10. 10

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    4. 4

      Sastamalan surmakuski saapui oikeuteen – peitti kasvonsa, epäillään kahdesta taposta

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää