Niko 2 -työnimellä ristitty jatko-osa on lähtenyt jo hyvään kiitoon.
Jatkotarinan ennakkomyynti hellyttävästä poropoika Nikosta alkaa helmikuussa Berliinin kuuluilla elokuvajuhlilla. Ranskalaienn BAC Films on jo ostanut elokuvan levitysoikeudet Ranskaan. Ensimmäistä elokuvaa, Niko – lentäjän pojan näki Ranskassa arviolta 650 000 katsojaa. Suomessa elokuva keräsi elokuvateattereissa katsojia yli 236 000, ja muualla maailmalla yli 3 miljoonaa.
Niko 2 -elokuvan tuottavat yhdessä Anima Vitae ja Cinemaker. Osatuottajina ovat eurooppalaiset animaatiotuotantoyhtiöt: A. Film Production Tanskasta, Tidal Films Irlannista sekä saksalainen Ulysses Films. Suomalaisina tuottajina ovat Antti Haikala, Petteri Pasanen ja Hannu Tuomainen, käsikirjoittavat Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson ja ohjaa Kari Juusonen.- Niko – lentäjän poika oli poikkeuksellisen haastava projekti sekä sisältönsä että tuotantonsa puolesta. Mutta kun näin lopputuloksen, oli se myös äärimmäisen palkitseva, eräänlainen dream-come-true kokemus. Ja kun oli elänyt päähenkilöiden kanssa synnytyksen, kasvun ja lopullisen kohtaamisen yleisön kanssa, niihin veijareihin kiintyi viiden vuoden aikana perinpohjaisesti. Oli väistämätöntä pohtia mitä suuria mullistuksia Nikon elämässä saattaakaan tapahtua seuraavaksi, kertoo käsikirjoittaja-tuottaja Hannu Tuomainen.
Niko 2 –elokuvan ensi-ilta on Suomessa 12. lokakuuta 2012.
Kommentit
Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Diktaattori -lue IS:n arvio elokuvasta!
18.05.2012 08:34 -
-
-
-
-
-
-
-
Anonyymit romantikot - lue IS:n arvio elokuvasta
11.05.2012 08:54 -
Dark Shadows - lue IS:n arvio elokuvasta!
11.05.2012 08:32 -
-
-
-
Kaikki uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
Suomalaismies tyrmistyi: venäläiset veivät synttäriristeilylaivan
22.05.2012 22:42
Spinal Tap -tähti sairaalahoidossa - auto töytäisi jalkakäytävällä
Metallican luottomies näyttelee suomalaista Nicole Kidmanin elokuvassa
Tsernobyl-kauhuelokuva herättää vastarintaa Yhdysvalloissa
Tätä on odotettu – Uuden Bondin ensimmäinen traileri julki
Seksisuhde alaikäiseen - nyt puhuu Roman Polanski










