Kolmas ja näillä näkymin viimeinen Räppääjä-leffa on yllättäen sarjan paras. Sen tarinassa on edeltäjiään enemmän itua ja sen elokuvallinen toteutus on entistä kekseliäämpää
Pääosissa nähdään jälleen uusi lapsikaksikko. Ristoa esittää Lauri Karo ja Nelliä Venni Uotila. Molemmat ovat rooleissaan luontevia ja eläväisiä. Vähintään yhtä hyvä on muodikasta ja teinimäistä Venlaa esittävä Olivia Ainali.Hervotonta slangia vääntävä Venla houkuttelee Nellin lapsuuden leikeistä kohti teini-iän kuohuja. Risto jää yksin ja tuntee itsensä hylätyksi.
Kolmannen Räppääjä-leffan keskeinen aihe on lapsuuden vaihtuminen nuoruudeksi. Yksinäisyys ja nopeasti vaihtuvat ystävyyssuhteet kuuluvat tähän ikäkauteen.
Elokuvan aikuisista saavat eniten tilaa Ulla Tapanisen mainio Pakastaja-Elvi sekä tämän nuoruuden ihastus Uolevi (Juha Muje). Heidän orastava romanssinsa tuo tarinaan tarvittavaa huumoria, mutta vailla edellisten Räppääjä-leffojen aikuisiin liittyvää idiotiaa.
Annu Valonen ja Martti Suosalo ovat Riston huoltajana ja tämän miesystävänä yhtä ylivedettyjä kuin ennenkin, mutta heidän osuutensa on onneksi entistä pienempi.
Animaatioista ja sarjakuvista muistuttavat tehosteet virkistävät elokuvan visuaalista ilmettä. Iiro Rantalan säveltämät laulut istuvat tarinaan luontevasti.
Katso elokuvan traileri:
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Risto Räppääjä ja viileä Venla
Ohjaaja: Mari Rantasila.Pääosissa: Lauri Karo, Venni Uotila, Olivia Ainali, Ulla Tapaninen, Juha Muje.
Juoni: Risto ja Nelli viettävät kesää saaristossa.
Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Diktaattori -lue IS:n arvio elokuvasta!
18.05.2012 08:34 -
-
-
-
-
-
-
-
Anonyymit romantikot - lue IS:n arvio elokuvasta
11.05.2012 08:54 -
Dark Shadows - lue IS:n arvio elokuvasta!
11.05.2012 08:32 -
-
-
-
Kaikki uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
Suomalaismies tyrmistyi: venäläiset veivät synttäriristeilylaivan
22.05.2012 22:42
Spinal Tap -tähti sairaalahoidossa - auto töytäisi jalkakäytävällä
Metallican luottomies näyttelee suomalaista Nicole Kidmanin elokuvassa
Tsernobyl-kauhuelokuva herättää vastarintaa Yhdysvalloissa
Tätä on odotettu – Uuden Bondin ensimmäinen traileri julki
Seksisuhde alaikäiseen - nyt puhuu Roman Polanski










