Tappoiko ufo opiskelijat? Harlinin uusin käsittelee uskomatonta mysteeriä

Julkaistu: 10.02.2012 10:26

Renny Harlinin tuleva elokuva vie ohjaajan kuvausmatkalle Uralin vuoristoon.

Harlin aloittaa seuraavan, vielä nimeämättömän, elokuvansa kuvaukset maaliskuussa.

Screen Dailyn mukaan elokuva käsittelee yhdeksän kokeneen vaeltajan mystistä kuolemaa, joka tapahtui Uralin vuoristossa vuonna 1959.

- Tarina kiehtoi minua, se on yksi suurimmista selittämättömistä paranormaaleista tarinoista nykypäivänä, Harlin kertoo Screen Dailylle.

Vuonna 1959 kymmenen opiskelijaa päätti lähteä vaeltamaan Uralin vuoristoon. Yksi opiskelijoista joutui sairauden vuoksi jäämään muiden jälkeen eri leiriin. Yhdeksän muuta jatkoi eteenpäin, eikä heitä enää nähty elossa.

Vaeltajien revitty teltta löytyi myöhemmin, ja teltan lähettyvillä olevan metsän reunasta löytyi kaksi ruumista. Seuraavat kolme löytyivät pienen matkan päässä ensimmäisistä, mutta viimeiset neljä ruumista löydettiin lumeen haudattuina vasta kahden kuukauden päästä.

Mystisten kuolemien syyksi on veikkailtu niin ufoja kuin Neuvostoliiton hallituksen kokeita.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä