Neljännesmiljoonaa ihmistä viihdyttänyt, kuudetta vuotta Tampereen Työväen Teatterissa esitettävä Vuonna 85 -musikaali on innoittanut ohjaajakaksikko Timo Koivusalon ja Riku Suokkaan elokuvan tekoon.
Vuonna 85 ei ole kuitenkaan musikaalin suora valkokangasversio, vaan pikemminkin rouhea rock'rollia pursuava komedia.
Riku Suokas ohjasi musikaalin teatterin lavalle, joten Koivusalon tarttuminen elokuvan ruoriin tuntuu luontevalta.- Elokuvasta tulee kuin koko 80-luvusta: mittava, mauton ja mahtipontinen, Suokas tiivistää.
Elokuvan kuvaukset alkavat jo ensi viikolla, jatkuvat toukokuussa ja juhannuksena. Ensi-illassa tuotanto on jo joulukuussa.
Elokuvan pääosissa nähdään Reino Nordin (Hymypoika, Ganes, Puhdistus), Malla Malmivaara (Kielletty hedelmä, Likainen pommi), Mikko Nousiainen (Vares - pahan suudelma) ja Miina Maasola (Levottomat 3, Käsky).
Manserockin ollessa elokuvassa merkittävässä osassa, on rooleihin houkuteltu myös kaksi 80-luvun manserock-ikonia: Eppu Normaalin Pantse Syrjä ja Popedan Pate Mustajärvi.
Portsaria näyttelevä Pantse Syrjä mietiskelee elokuvan keskeistä paikkaa, Alabama-baaria paikaksi jossa "yhdistyvät varmastikin monenlaiset muistot Tampereen 80-luvun baareista, joihin mentiin keikan jälkeen sekoilemaan."
Lisää elokuvasta ja manserokkarien rooleista IS TV:ssä!
Kommentit
Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Diktaattori -lue IS:n arvio elokuvasta!
18.05.2012 08:34 -
-
-
-
-
-
-
-
Anonyymit romantikot - lue IS:n arvio elokuvasta
11.05.2012 08:54 -
Dark Shadows - lue IS:n arvio elokuvasta!
11.05.2012 08:32 -
-
-
-
Kaikki uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
Suomalaismies tyrmistyi: venäläiset veivät synttäriristeilylaivan
22.05.2012 22:42
Spinal Tap -tähti sairaalahoidossa - auto töytäisi jalkakäytävällä
Metallican luottomies näyttelee suomalaista Nicole Kidmanin elokuvassa
Tsernobyl-kauhuelokuva herättää vastarintaa Yhdysvalloissa
Tätä on odotettu – Uuden Bondin ensimmäinen traileri julki
Seksisuhde alaikäiseen - nyt puhuu Roman Polanski










