Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari on rinnakkaisia tarinoita kuljettava draama eri-ikäisistä helsinkiläisistä etsimässä rakkautta. Hienosti näytelty, mutta tarinoiltaan turhan toisteinen elokuva muistuttaa rakenteeltaan saman tekijän elokuvaa Paha maa (2005).
Ihmissuhteisiin keskittyvästä Vuosaaresta puuttuvat kuitenkin edeltäjänsä musta huumori ja yhteiskunnallinen ote.Nykypäivän Vuosaareen sijoittuva leffa kertoo rinnan kuusi eri tarinaa. Kaksituntiselle elokuvalle se on liikaa. Varsinkin alkupuolella Vuosaari tuntuu sekavalta.
Toinen ongelma on tarinoiden staattisuus. Kuuden rinnakkaisen draaman sijasta Vuosaari esittelee kuusi erilaista tilannetta, jotka eivät juuri muutu tai kehity ennen kuin aivan lopussa.
Poikkeuksen muodostaa eroavasta avioparista (Pekka Strang, Matleena Kuusniemi) ja miehen virolaisesta rakastajattaresta (Lenna Kuurmaa) kertova tarina. Ei siinäkään paljon tapahdu, mutta sen asetelma avautuu katsojalle hitaasti ja yllätyksellisyytensä säilyttäen.
Sen sijaan tarina vimmaisesti laihduttavasta yksinhuoltajaisästä (Mikko Kouki) ja hänen pojastaan toistaa samanlaisia tilanteita kyllästymiseen saakka. Samaa vikaa on nuorten sekakäyttäjien (Laura Birn, Deogracias Masomi) riitaisassa rakkaustarinassa, mutta siinä Birnin rohkeasti heittäytyvä roolityö pelastaa paljon.
Jotkut Vuosaaren henkilöistä ovat turhan ohuita tai epäuskottavia. Julkisuutta hakevan teinitytön (Amanda Pilke) ratkaisua on vaikea niellä. Yh-äidin (Meri Nenonen) julmuus menee yli äyräiden. Eroavan vaimon (Matleena Kuusniemi) krooninen kalseus jää vaille selityksiä.
Vuosaaren henkilöillä menee joko huonosti tai vielä huonommin. Kurjuudessa rypemistä lievittää toiveikas lopetus, mutta ajoittain Vuosaari tuntuu melkein sosiaalipornolta.
Katso elokuvan traileri:
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Vuosaari
Ohjaaja: Aku Louhimies.Pääosissa: Laura Birn, Mikko Kouki, Pekka Strang, Matleena Kuusniemi, Amanda Pilke, Jasper Pääkkönen.
Juoni: Eri-ikäiset helsinkiläiset etsivät rakkautta.
Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Diktaattori -lue IS:n arvio elokuvasta!
18.05.2012 08:34 -
-
-
-
-
-
-
-
Anonyymit romantikot - lue IS:n arvio elokuvasta
11.05.2012 08:54 -
Dark Shadows - lue IS:n arvio elokuvasta!
11.05.2012 08:32 -
-
-
-
Kaikki uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
Suomalaismies tyrmistyi: venäläiset veivät synttäriristeilylaivan
22.05.2012 22:42
Spinal Tap -tähti sairaalahoidossa - auto töytäisi jalkakäytävällä
Metallican luottomies näyttelee suomalaista Nicole Kidmanin elokuvassa
Tsernobyl-kauhuelokuva herättää vastarintaa Yhdysvalloissa
Tätä on odotettu – Uuden Bondin ensimmäinen traileri julki
Seksisuhde alaikäiseen - nyt puhuu Roman Polanski










