Euroviisujen toinen semifinaali pidettiin Azerbaidzhanissa Bakun Kristalliareenalla torstai-iltana. Paikalla oli yleisöä noin 14000.
Finalistien joukosta siis löytyy yksi kovimmista ennakkosuosikeista, ääniongelmien kanssa painiskellut Ruotsin Loreen.
Suomi karsiutui ensimmäisessä semifinaalissa.
Näin toinen semifinaali eteni:
18.: Side silmillä esiintynyt Liettua Donny Montell lopetti semifinaaliesitykset laulamalla sokeasta rakkaudesta. Love is blind -kappaleen edetessä balladi sai popahtavan käänteen, kun Donny repi siteen silmiltään, heitti voltin ja alkoi tanssia.
17.: Bosnia ja Hertsegovinaa edustava Maya Sar esitti koskettavan Korake ti znam -kappaleen. Pianoa esitetyksessä soittaneen Maya Sarin herkkä ääni ja klassinen kauneus hurmasivat yleisön.
16.: Norjan Tooji valloitti lavan tanssiryhmänsä kanssa esittämällä bilekappaleeksikin sopivan Stayn.
15.: Viron jälkeen lavalle nousi hieman rohkeammin pukeutunutta mieskomeutta, kun naisten suosikiksi noussut Slovakian Max Jason Mai esitti kappaleen Don't close your eyes. Yleisöä huudattanut Max Jason Mai esitti semifinaalin tähän mennessä rankimman kappaleen.
14.: Menevien kappaleiden jälkeen Viron Ott Lepland sai yleisön rauhoitumaan kauniilla Kuula-kappaleellaan.
13.: Turkin Can Bonomo saapui lavalle merimiesporukkansa kanssa esittämään kappaleen Love me back, jossa haikailtiin naisen rakkauden perään.
12.: Georgian Moulin Rouge -tyylinen esitys toi lavalle seksikkäitä naisia pitsi- ja nahkapuvuissaan. Anri Jokhadzen I'm a joker -kappale kutsui yleisöä kirjaimellisesti mukaan tanssiin.
11.: Paljain varpain lavalle astellut Ruotsin Loreen vakuutti yleisön tutulla kappaleellaan. Loreen menetti tällä viikolla äänensä ja on ollut puhekiellossa tämäniltaiseen semifinaaliin asti. Laulu sujui kaunottarelta kuitenkin virheettömästi.
10.: Lavalla asujen värin vaihtuessa valkoisesta mustaan Kroatia jatkoi romanttisella linjalla. Nina Badrićin Nebo-esityksessä mustiin pukeutuneet miehet taistelivat lavalla vahvan rakkauslaulun aikana.
9.: Poppimaisten kappaleiden jälkeen Slovenian Eva Boto toi lavalle valkoiset harsomaiset asut ja Verjamem-nimisen balladin. Kauniit vahvaääniset naiset esittivät herkän kappaleen vahvalla tulkinnalla.
8.: Tanssillisella linjalla jatkoi myös Bulgarian Sofi Marinova, joka yksin esiintyessään luotti menevän kappaleen riittävän yleisön vakuuttamiseen suuren lavashow'n sijaan. Suuri osa paikalla olleesta yleisöstä kuitenkin tyytyi istumaan pakoillaan.
7.: Ukrainan Gaitana toi Portugalin jälkeen lavalle barbietyyliä hapsumekossaan ja kukkapäähineessään. Menevä Be my guest -kappale oli varsinainen tanssihitti yleisössä.
6.: Portugalin Filipa Sousan esitys oli täynnä dramatiikkaa. Vida minha -kappaleen esittänyt Filipa Sousa oli pukeutunut naiselliseen paljettimekkoon, jonka halkio paljasti naisen toisen reiden. Kauniin naisen taustalla kuoro siivitti dramaattisesta rakkaudesta kertovaa tarinaa.
5.: Valko-Venäjän poikabändi Litesound esitti kappaleensa We are the heroes tasaisen varmasti. Esitys ei kuitenkaan tuntunut herättävän yleisössä kummemmin tunteita, sillä katsomo pysyi paikallaan esityksen ajan.
4.: Malta hurmasi yleisön popahtavammalla tyylillään. Kurt Callejan This is the night sai yleisön tanssimaan kappaleen tahdissa. Ilotulitteet ja tanssiesitys saivat katsomossa vihdoin aikaan liikettä.
3.: Vasta Alankomaat sykähdytti hieman erikoisemmalla tyylillä. Joan Frankan You and me -kappaletta tunnelmoitiin varsinaisessa retkimeiningissä, kitaran ja haitareiden kera.
2.: Makedonian Kaliopi jatkoi tyylikkäiden esitysten linjaa semifinaalissa kappaleella Crno i belo. Rauhallisesti alkanut kappale sai pian mukaansa rummut ja sähkökitarat, jolloin tunnelma räjähti kattoon.
1.: Serbian Željko Joksimovićin esitys Nije ljubav stvar aloitti semifinaalin tunnelmallisesti. Pianon, saksofonin ja viulun säestämänä Željko lauloi koskettavan rakkauslaulun.
Ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina tiensä finaaliin selvittivät seuraavat esiintyjät ja kappaleet: Romanian Mandinga: Zaleilah, Moldovan Pasha Parfeny: Lautar, Islannin Greta Salóme & Jónsi: Never Forget, Tanskan Soluna Samay: Should've Known Better, Unkarin Compact Disco: Sound of our Hearts, Venäjän Buranovskiye Babushki: Party for Everybody, Kreikan Eleftheria Eleftheriou: Aphrodisiac, Albanian Rona Nishliu: Suus, Kyproksen Ivi Adamou: La La Love sekä Irlannin Jedward: Waterline.
KUVA: DAVID MDZINARISHVILI
Valko-Venäjän poikabändi Litesound ei säväyttänyt viisuyleisöä paikan päällä.
KUVA: DAVID MDZINARISHVILI
Slovenian Eva Boto toi lavalle valkoiset harsomaiset asut ja herkän Verjamem-balladin.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
1.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
4.
-
Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu 18.6. 22:58
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
10.
-
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011 18.6. 23:13
11.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 18.6. 23:01
12.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
13.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
14.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
15.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
16.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
17.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
18.
-
Ruotsalaisnyrkkeilijän vakavasta loukkaantumisesta uutta tietoa 18.6. 18:53
19.
-
Jennifer Lopez ja Antonio Banderas suomalaiskäsikirjoittajan elokuvaan 18.6. 18:14
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
4.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
5.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
6.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
7.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
8.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
9.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
11.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
12.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
13.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 18.6. 8:06
14.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
17.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
18.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
19.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Makedonian viisuedustajat syyttävät tappiostaan "takapuolta kähmiviä homoja"
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä"
Vaalivilppiä viisuissa?
IS tiesi etukäteen euroviisujen kärkinelikön
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa!
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja!
Jennifer Lopez ja Antonio Banderas suomalaiskäsikirjoittajan elokuvaan
Simo Frangen sai nimikko-oluen
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä
Ruisrockiin valmistautuvan HIM:in manageri: "Ville Valo on hyvässä kuosissa"
Cheekiltä uusi albumi syyskuussa
Progelegenda Uriah Heep elokuussa Suomeen
Tunnistatko kuka tämä missi on?




