Terveys

Hoida flunssa pois - näistä on apua nuhaan ja yskään

Julkaistu: 17.10.2011 08:00

Lepo on usein paras lääke, mutta flunssaa voi lievittää myös monin kotikonstein. Tässä keinot kuumeen, yskän, nuhan ja kurkkukivun hoitamiseen!

Tukkoinen nenä

Hyvä kotikonsti nenän tukkoisuutta lievittämään on höyryhengitys. Höyryhengityksen tehokkuudesta on myös tutkittua tietoa. Noin 40 asteisen höyryn hengittäminen lyhyissä pätkissä lievittää flunssan oireita, erityisesti nenän tukkoisuutta. Höyryhengitystä on turha jatkaa liian pitkään, ja taukoa on syytä pitää viimeistään silloin kun höyry alkaa tuntua pahalta.

Pienille lapsille höyryhengitystä voi antaa kylpyhuoneessa jossa ensin on suihkuteltu seinää ja lattiaa kohtuullisen kuumalla vedellä.   

Apteekeista ja luontaistuotekaupoista on saatavilla nenänhuuhtelukannuja. Kannuun laitetaan lämpöistä vettä tai suolavettä, jonka jälkeen vettä kaadetaan pää sivuttain kumarassa toisesta sieraimesta sisään. Vesi valuu itsekseen toisen sieraimen kautta ulos huuhdelleen samalla nenän limakalvoja.

Nenähuuhtelulla voi saada helpotusta tukkoisuuteen, limakalvojen kuivuuteen ja poskiontelo-oireisiin. Nenähuuhtelu myös ärsyttää limakalvoja huomattavasti vähemmän kuin nenäsumutteet.

Myös flunssalääkkeitä voi käyttää oireita lievittämään. Apteekista on ilman reseptiä saatavilla nuhaan ja tukkoisuuteen tarkoitettuja nenäsumutteita. Näiden sumutteiden vaikuttava aine on xylometatsoliini.

Suihkeet voivat varsin tehokkaasti helpottaa flunssan oireita, ja tilapäisessä käytössä kyseisiä valmisteita voi turvallisesti käyttää. Ksylometatsoliinivalmisteita ei kuitenkaan koskaan tulisi käyttää yhtäjaksoisesti kuin korkeintaan 10 vuorokautta.

Nuhasuihkeet kuivattavat ja ärsyttävät nenän limakalvoa ja pitkäaikaisessa käytössä päinvastoin lisäävät tukkoisuuden tunnetta!

Allergiseen nuhaan liittyvässä nenän tukkoisuudessa nenään sumutettavat kortisonivalmisteet ovat hyvä vaihtoehto. Kortisonisuihkeista voi olla myös jonkin verran hyötyä flunssan aikaiseen oireiden lievitykseen. Kortisonivalmisteitakaan ei tule käyttää yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja.

Vuotava nenä

Vuottavan nenän hoidoksi voidaan suositella myös höyryhengitystä ja nenähuuhtelukannua.  Ksylometatsoliinia sisältävät nenäsumutteet vähentävät myös nenän vuotamista kuivattamalla limakalvoja. Limakalvoja supistavia nenäsumutteita ei kuitenkaan tulisi käyttää yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja.

Allergiseen nuhaan liittyvään aivasteluun ja limaneritykseen tehoavat parhaiten antihistamiinitabletit. Antihistamiinitabletit ovat varsin turvallisia pitkäaikaisessakin käytössä. Virusflunssien yhteydessä antihistamiineilla ei kuitenkaan ole vastaavanlaista tehoa flunssa oireisiin. Antihistamiinin ja nenän limakalvoa supistavan lääkeaineen tablettimuotoiset yhdistelmävalmisteet voivat kuitenkin auttaa.

Tablettimuotoinen limakalvoa supistava lääkeaine on yleensä pseudoefedriini. Antihistamiinivalmisteita ovat esimerkiksi setiritsiini ja loratidiini.

Vuotavaan nenään on myös saatavilla pääasiassa allergiaoireisiin tarkoitettuja kromonivalmisteita. Esimerkiksi natriumkromoglikaattia sisältävät nenäsumutteet tehoavat hyvin kaikenlaisiin allergiseen nuhaan liittyviin oireisiin. Virusflunssan oireisiin teho ei ole yhtä hyvä, mutta lääkeaineet sinänsä ovat hyvin turvallisia käyttää ja esimerkiksi ksylometatsoliiniin verrattuna limakalvolle ystävällisempiä.

Kipeä kurkku

Kurkkukipu liittyy tavallisen nuhakuumeen oireisiin, mutta joskus voimakas kurkkukipu voi olla merkki esimerkiksi nielutulehduksesta, jolloin käynti lääkärillä voi olla tarpeen angiinan poissulkemiseksi.

Kurkkukipua voi lievittää särkylääkkeillä, kuten parasetamoli- tai ibuprofeenivalmisteilla. Myös kuumien juomien nauttiminen voi helpottaa kurkkukipua. Apteekeista saa ilman reseptiä myös desinfioivia aineita tai puudutteita sisältäviä imeskelytabletteja joista voi olla apua.
 
Kuume

Tavallisissa virusflunssissa kuume ei yleensä nouse kovinkaan korkealle. Influenssassa hyvinkin korkeaa kuumetta voi esiintyä taudin alkuvaiheilla. Yleensä kuumetta pidetään haitallisen korkeana kun ruumiinlämpö ylittää 39 astetta. Yksilöiden reaktiot kuumeelle ovat erilaisia, joillakin jo yhden asteen lämmön nousu tuntuu jo pahalta.

Fysikaalisia kuumeen lasku keinoja ovat ympäristön viilentäminen ja kevyiden vaatteiden päälle pukeminen ja tarvittaessa ihon pyyhkiminen kostealla viileähköllä pyyhkeellä. Kotikostein kuumetta saadaan lasketuksi noin 0,5 astetta. Korkeammassa kuumeessa avuksi tulee ottaa kuumelääkkeet.

Kuumeen hoito on aina oireenmukaista hoitoa, eli kuumetta alentamalla pyritään helpottaman oloa. Kuumeen lasku lääkkeen oton jälkeen ei siis merkitse taudin paranemista. Kuumelääkkeiden käyttö ei myöskään pitkitä taudin kestoa, tai siirrä kuumeisia päiviä toisaalle.

Kuumelääkkeitä voi siis turvallisin mielin syödä, mutta nyrkkisääntönä pidetään että kuumetta lasketaan vain tarvittaessa. Lapsella kuumeen alentaminen on viimeistään 38,5-39 asteen tietämillä ehdottomasti tarpeen, koska kuume lisää nestehukkaa ja pieni lapsi on aikuista alttiimpi kuivumiselle.

Sekä aikuiselle, että lapselle turvallinen mahaa ärsyttämätön kuumelääke on parasetamoli. Parasetamolin vuorokausiannos on aikuisilla maksimissaan 3000mg, kerta-annos on 500-1000mg. Lapsilla parasetamoli annostellaan painoon suhteutettuna, pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Muita käyttökelpoisia kuumelääkkeitä ovat ibuprofeeni ja naprokseeni. Naprokseeni on kuumelääkkeistä pitkävaikutteisin ja sitä annostellaan 2 kertaa vuorokaudessa. Ibuprofeenin vaikutusajat ovat hieman pidempiä kuin parasetamolin. Aivan pienille lapsille ibuprofeeni tai naprokseeni eivät kuitenkaan sovi. Kaikkia näitä särkylääkkeitä on saatavilla apteekista useilla eri kauppanimillä.

Aikaisemmin käytetyin kipulääke asetyylisalisyylihappo ei nykytiedon valossa ole suositeltava valmiste, etenkään lapsille.

Asetyylisalisyylihappo aiheuttaa enemmän mahan limakalvojen ärsytystä ja kipua, pahoinvointia, vuototaipumusta ja joskus allergisia reaktioita.

Erityisesti influenssa yhteydessä asetyylisalisyylihapon käyttö lapsilla tulee kokonaan unohtaa, sillä infektiotautien yhteydessä asetyylisalisyylihapon käyttöön on todettu liittyvän harvinaisen mutta vaarallisen Reyen oireyhtymän vaara.

Yskä

Yskä on usein varsin kiusallinen ja pitkäkestoinen oire. Yskä kuitenkin loppuu yleensä itsestään. Oireen helpottamiseksi voidaan kuitenkin kokeilla esimerkiksi apteekista ilman reseptiä saatavia yskänlääkkeitä, jotka rauhoittavat ja hillitsevät yskää. Myös höyryhengitystä voi kokeilla, mutta toisilla se voi jopa pahentaa yskää tai laukaista astmakohtauksen.

Hyvä konsti yskän helpottamiseksi on sängyn päädy kohottaminen. Flunssan aikana yskä on usein seurausta kurkkuun valuvasta limasta. Tällöin myös nuhalääkkeet voivat helpottaa samalla yskääkin.

Tupakointi pahentaa yskää entisestään ja tämän vuoksi tupakointi tulisi pyrkiä lopettamaan.

Yskänlääkkeitä on pääasiassa kahta tyyppiä; limaa irrottavat ja yskänrefleksiä hillitsevät yskänlääkkeet. Osa yskänlääkkeistä on vain reseptillä saatavia.

Kuitenkaan niin resepti-, kuin käsikauppayskänlääkkeidenkään todellisesta tehosta ei ole luotettavaa tutkimustietoa. Yskänlääkkeistä voi kuitenkin olla apua erityisesti illalla ennen nukkuman menoa otettuna.

Lihaskivut

Lihaskivut ovat tyypillinen oire influenssassa. Oire on sinänsä harmiton, mutta pitkittyessään tai paikantuessaan erityisesti tiettyyn pisteeseen voivat jatkoselvittelyt olla tarpeen. Nuhakuumeen ja influenssan aikaisten lihaskipujen hoitoon voi kokeilla lämpimiä tai kylmiä hauteita, tai apteekista saatavia kuume-ja kipulääkkeitä (ibuprofeeni, parasetamoli).

Paikalliseen lihassärkyyn auttaa myös iholle hierottavat kipugeelit, joita myös saa apteekista ilman reseptiä. Kipugeelit ovat iholle annosteltuna haittavaikutukseltaan tavallisia kipulääkkeitä vähäisempiä, koska maha-suolikanavan ärsytystä ei pääse tapahtumaan.

Lähde ja lue flunssan lääkehoidosta: Tohtori.fi


Aihe:  flunssa

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Flunssa: uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä