Onko Kovalainen ykköskuski? "Talli heitti kolikkoa"

Julkaistu: 21.5.2012 11:59

Vitali Petrovin mukaan Caterhamilla ei suosita Heikki Kovalaista. Näkemystään Petrov perustelee osuvalla esimerkillä.

Vielä viime kaudella näytti siltä, että Kovalainen on kietonut Caterhamin pysyvästi sormensa ympärille. Sen verran vankka hänen asemansa oli sisäisessä taistossa Jarno Trullia vastaan - niin radalla kuin sen ulkopuolellakin.

Nyt Kovalaisella on meneillään jo selvästi tiukempi kilpa tallin ykköskuskin asemasta, kun venäläiskuski Vitali Petrov on palauttanut kilpailun Caterhamille.

Ainakin Petrovin mukaan tallissa ei mennä vain Kovalaisen tahtiin.

- Varmasti asiat voivat siltä joskus näyttää, mutta kun näin tilanteen tallin sisältä, tajusin kaiken olevan avoinna, Petrov taustoitti f1news.ru:n mukaan.

- Tässä esimerkki: Malesiassa meillä oli enää yksi moottorikate, talli kutsui Heikin ja minut paikalle ja heitti kolikkoa! Siitä päivästä lähtien minulla ei ole ollut minkäänlaisia epäilyksiä, Petrov paljasti.

Caterhamin sisäiseen tilanteeseen oman leimansa tuo sekin, että toisin kuin Kovalainen, joka on rahavirtojen suhteen tallin kanssa vain saamapuolella, Petrov tuo tiimille suuria sponsorirahoja.

Viimeksi viime viikolla Caterham ilmoitti tehneensä yhteistyösopimuksen Russian Helicopters -nimisen yrityksen kanssa. Helikoptereita valmistavan firman logot koristavat tallin autoja jo tulevana viikonloppuna Monacossa.

Radallakin Kovalaisen kisa tallikaveria vastaan on tiukentunut huomattavasti aiemmista Caterham-kausista. Kauden viidessä kisassa Kovalainen on päihittänyt Petrovin vain kerran. Se tapahtui reilu viikko sitten Barcelonassa, missä Kovalainen oli 16:s ja Petrov 17:s. Kauden avauskisassa molemmat joutuivat keskeyttämään.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat