Meri, Vellamo

Formula 1

Valikko

Formula 1

Näin Monzan kisa eteni

IS seurasi Monzan kisaa, joka päättyi Sebastian Vettelin voitonjuhliin. 
MAALI: Vettel voittaa, Button on toinen ja Alonso siis kolmas.

53. kierros:
Alonso pystyy pitämään Hamiltonin viimeisellä kierroksella puolen sekunnin erolla takanaan.

52. kierros:
Lähelle Hamilton pääsee, sillä ero Alonsoon viimeisellä kierrokselle lähdettäessä tasan sekunti.

51. kierros:
Hamilton joutuu pahasti kierroksella ohitettavan taakse, mikä tietää takaa-ajon kariutumista.

50. kierros:
Hamilton painaa täysillä loppuun asti, ero Alonsoon nyt 2,9 sekuntia.

49. kierros:
Tasoerot ovat tällä hetkellä isot, sillä Vettelin kanssa samalla kierroksella on ainoastaan viisi kuljettajaa.

48. kierros:
Senna nousee pääsuoran päässä Buemin ohi yhdeksänneksi.

47. kierros:
Hamilton kaventanut eron Alonsoon 5,1 sekuntiin, mutta matka on loppumassa auttamatta kesken.

46. kierros:
Kovalainen yhä 13. sijalla, eikä sijoitus tulee enää ajamalla muuttumaan. Joka tapauksessa kauden Kovalaiselle on tulossa kauden paras sijoitus. 

45. kierros: Buemi ja Senna käyvät kovaa taistelua yhdeksännestä sijasta, eikä kolarikaan ollut kaukana.

44. kerros:
Kärjen järjestys, kun kymmenen kierrosta matkaa maaliin: 1. Vettel, 2. Button, 3. Alonso, 4. Hamilton, 5. Schumacher, 6. Massa, 7. Alguersuari, 8. DiResta, 9. Buemi, 10. Senna

43. kierros:
Hamilton on tällä hetkellä sen veraan kovassa vauhdissa, että saattaa vielä päästä hättyyttelemään komlossijasta Alonsoa, joka on vielä 6,3 sekuntia edellä.

42. kierros:
Massa tulee tekemään oman viimeisen stoppinsa ja ottaa radalle palatessaan kuudennen sijan.

41. kierros:
Hamilton ottaa kuitenkin heti perään nopeimman kierroksen nimiinsä.

40. kierros: 
Vettel tekee kärjessä kisan nopeimman kierroksen ja kasvatta johtonsa jo 16 sekuntiin. Voittotaisto on siis ilman ongelmia jo ohi.

39. kierros:
Kovalainen kävi myöskin toistamiseen varikolla ja on nyt 13. sijalla.

38. kierros: 
Schumi tekeekin heti pysähdyksen ja tipahtaa Hamiltonin taakse kuudenneksi.

37. kierros:
Button nousee Alonson ohi kolmanneksi, mutta edeltä Schumacherin on tultava vielä varikolle.

36. kierros:
Vettel tulee kärjestä kaikessa rauhassa varikolle ja pitää yhä johtopaikkansa.

35. kierros:
Alonso ja Hamilton tulevat molemmat samalla kierroksella varikolle.

34. kierros:
Buttonilla ja Barrichellolla todellinen läheltä piti -tilanne, kun molemmat tulivat yllättäen samaan aikaan varikkolle.

33. kierros:
Mikäli tässä järjestyksessä tullaan maalin, on Vettelin MM-johto Alonsoon jo huimat 109 pistettä.

32. kierros:
Kovalainen on jäänyt jo yli kierroksen, mutta on edelleen 14. sijalla.

31. kierros:
Alonso tehnyt hetkellisesti pienen pesäeron Buttoniin.

30. kierros:
Vettel ajelee kärjessä ylhäisessä yksinäisyydessä, ero 13,6 sekuntia Alonsoon. Vettelin MM-johto on siis kasvamassa entisestään.

29. kierros: 
Ohi päässyt Hamilton tekee heti Schumiin selvää eroa, mutta edesssä Button ja Alonso karkasivat kymmenen sekunnin päähän.

28. kierros:
Button on nyt taistelussa kakkossijasta ohitusetäisydellä Alonsosta.

27. kierros: 
Hamilton onnistuu lopultakin nousemaan Schumacherin ohi neljänneksi.

26. kierros:
Schumia pyydetään tiimiradiossa jo toistamiseen jättämään Hamiltonille tilaa. Schumi peittelee hyvin, eikä Hamilton vain pääse millään ohi.

25. kierros: Vettelin johto 12,1 sekuntia Alonsoon, josta puolestaan Button on enää 1,5 sekunnin päässä.

24. kierros:
Kovalainen teki oman pysähdyksen, mutta jatkaa silti mukavasti 14. sijalla.

23. kierros: 
Viiden kärki varikkopysähdysten jälkeen: 1. Vettel, 2. Alonso, 3. Button, 4. Schumacher, 5. Hamilton.

22. kierros:
Schumi pitää edelleen takanaan Hamiltonin, joka käy jo aika kuumana tiimiradiossa.

21. kierros:
Kisaa selkeästi johtava Vettel palasi varikkokäynnin jälkeen kärkipaikalle.

20. kierros:
Kovalainen ajaa tällä hetkellä upeasti 10. sijalla, joskaan ei ole vielä tehnyt varikkopysähdystä. Heikkillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ajaa kauden paras kisa. Alonso teki samalla oman stoppinsa.

19. kierros: Varikolla käynyt Hamilton jää taas Schumacherin taakse. 

18. kierros:
Button tulee myös tekemään oman stoppinsa ja palaa radalle Schumin edelle. 

17. kierros:
Schumi tulee vaihtamaan renkaat, jotka olivat radiokeskustelun perustella loppu.

16. kierros:
Button menee ensin Hamiltonin ohi ja painaa heti perään Schumin ohi kolmanneksi.

15. kierros: Schumacherin ja Hamiltonin taakse on ilmestynyt Button, joten tällä hetkellä käydään kolmen kovaa taistoa kolmossijasta.

14. kierros: 
Vettelin on karkaamassa jälleen muilta, ero Alonsoon 8,3 sekuntia ja 12,5 Schumiin.

13. kierros:
Vihdoin ja viimein Hamilton pääsee ohi Schumista, joka kuittaa pienemmällä siivellä kuitenkin heti kolmossijan takaisin itselleen.

12. kierros:
Sutilin kisa päättyy radan varteen, joten Kovalainen nousee 14. sijalle.

11. kierros:
Hammilton hakee takasiipi auki ohitusta Schumacherista, jonka suoranopeus on kuitenkin huippuluokkaa.

10. kierros: Massa nousee Maldonadon ohi kuudenneksi.

9. kierros:
Kovalainen pudonnut muutaman pykälän 15. sijalle.

8. kierros:
Vettel kasvatttaa johdon jo 3,5 sekuntiin ajamalla kisan nopeimman kierroksen.

7. kierros:
Massa pystyy törmäyksestä huolimatta jatkamaan kisaansa 9. sijalla. 

6. kierros: 
Vettel pääsee hiukan karkuun, kun Alonso, Schumacher ja Hamilton käyvät kovaa taistelua kakkossijasta.

5. kierros:
 Vettel puolestaan haastaa Alonsoa, ja ottaa kärkipaikan itselleen taidokkaalla ohituksella. Webber ja Massa puolestaan kolaroivat pääsuoran jälkeisessä mutkassa. Webberin etusiipi vaurioituu ja hänen kisaa päättyy lopulta rengasmuuriin.
4. kierros: Schumacher nousee Hamiltonin ohi takaisin kolmanneksi, samoin Webber meni Buttonin ohi kuudenneksi.

3. kierros:
Kisa lähtee seuraavalla kierroksella taas kunnolla käyntiin!

2. kierros:
Järjestys turva-auton takana: Alonso, 2. Vettel, 3. Hamilton, 4. Schumacher, 5. Massa, 6. Button, 7. Webber. Kovalainen lähtösählingin jälkeen mukavasti 12. sijalla.

1. kierros:
Hurja lähtö! Alonson ampaisee lähdössä neloruudusta aina Vetelin ohi kärkeen asti.

Turva-auto tuli lähdön jälkeen radalle, sillä romuakin nähtiin Liuzzin törmättyä nurmikon kautta Rosbergiin, Petroviin ja Ricciardoon.

Ennakkoasetelmat: Monzan F1-kisaan lähdetään tutuista asetelmista, sillä Sebastian Vettel ajoi lauantain aika-ajoissa jo kauden kymmenen paalupaikkansa.

Sebastian Vettel oli aika-ajossa suorastaan ylivoimainen, sillä kakkosruutuun ajanut Lewis Hamilton jäi tasan puoli sekuntia. McLarenin vahvan panoksen täydensi Jenson Button, joka starttaa kisaan kolmosruudusta ennen Fernando Alonsoa ja Mark Webberiä.

Voitosta on kaikesta huolimatta odotettavissa kova taistelu, sillä McLaren ja Ferrari ovat olleet  selvästi Red Bullin edellä suoranopeuksissa, jotka ovat ratkaisevassa asemassa Monzan radalla. 

Nico Rosberg lähtee kisaan yhdeksännestä ruudusta. Heikki Kovalainen oli puolestaan aika-ajon 20:s, joka suomalaisen kauden heikoin lähtösijoitus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    7. 7

      Kaisa Mäkäräinen taisteli upeasti kakkossijalle!

    8. 8

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää