Aslak

Formula 1

Valikko

Formula 1

Kovalainen laukoi tylyn totuuden Lotuksesta

Heikki Kovalainen pääsi vihdoin testaamaan Lotusta kahtena päivänä Jerezin radalla. Auto osoittautui varsin hitaaksi ja epäluotettavaksi.

Torstaina Kovalaisen testipäivä päättyi omasta ajovirheestä johtuneeseen ulosajoon. Perjantaina hän pääsi ajamaan hydrauliikka- ja kytkinongelmien jälkeen 68 kierrosta, mutta oli 11 kuljettajan joukossa kaikkein hitain.

Kovalainen jäi yli neljä sekuntia Red Bull -kuljettaja Mark Webberin kärkiajasta ja myönsi Lotuksen vaikeudet.

- Suurin ongelma on downforcen puute. Emme ole pystyneet kehittämään aerodynamiikkapakettia niin kuin olisi pitänyt.

- Meillä oli viisi kuukautta aikaa rakentaa auto, ja se on liian vanhanaikainen. Sen näkee pelkästään katsomalla autoa, Kovalainen valitti Autosportissa.

Kovalainen jaksaa kuitenkin toivoa, että Lotuksen iskukyky paranee viimeistään toukokuussa, kun F1-sirkus aloittaa Euroopan-kiertueen Barcelonassa.

-Kun autoa alettiin suunnitella, moottorista ei ollut tietoa, joten esimerkiksi jäähdytys ja kaikki muukin on aika vanhanaikaista. Pystymme varmasti parantamaan autoa, mutta se kestää vähän aikaa, Kovalainen jatkoi.

Lotuksen tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin amerikkalaisella USF1-tallilla, jota ei tämän kauden F1-sarjassa nähdä. Se alkaa olla jo 99-prosenttisen varmaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  5. 5

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  5. 5

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  6. Näytä lisää