Ilmari, Ilmo

Formula 1

Valikko

Formula 1

Räikkönen ja Bottas pettyivät – Ricciardolle avausvoitto dramaattisessa F1-kisassa

Sunnuntaina ajetussa Kanadan F1-kisassa riitti dramatiikkaa.
Turva-auto tuli radalle jo avauskierroksella, kun Marussia-tallin kuljettajat kolaroivat.

Alkukautta hallinneen Mercedes-tallin kuljettajat Nico Rosberg ja Lewis Hamilton johtivat kisaa pitkään reilulla erolla muihin. Kaksikon autoihin tuli kuitenkin jarruongelmia kisan puolivälin jälkeen.

Hamilton joutui keskeyttämään. Rosbergin vauhti puolestaan tippui teknisten ongelmien takia, ja haastajat pääsivät hänen kannoilleen.

Red Bullin Daniel Ricciardo pystyi ohittamaan Rosbergin toiseksi viimeisellä kierroksella, ja hän piti kärkisijan maaliin asti. Voitto oli aussikuskin uran ensimmäinen.

Red Bullin Sebastian Vettel nousi kisan lopussa kolmanneksi.

Kisaan neljännestä ruudusta startannut Valtteri Bottas ei pysynyt kisan lopussa kärjen vauhdissa. Williams-kuljettaja oli lopulta 7:s.

Ferrarin Kimi Räikkönen spinnasi autollaan kisan kisan loppupuoliskolla ja menetti ajovirheensä takia monta sijaa. Ferrarin suomalaiskuljettaja oli lopulta 10:s, joten hän nappasi Kanadan kisasta yhden pisteen.

Formula 1 MM-sarjan 7/19 osakilpailu, Kanadan gp:
Lopputulokset, 70/70 kierrosta (305,270 km):

1) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull 1.39.12,830, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 4,236 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull -5,247, 4) Jenson Button Britannia, McLaren -11,755, 5) Nico Hülkenberg Saksa, Force India -12,843, 6) Fernando Alonso Espanja, Ferrari -14,869, 7) Valtteri Bottas Suomi, Williams, 8) Jean-Eric Vergne Ranska, Toro Rosso, 9) Kevin Magnussen Tanska, McLaren, 10) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari, 11) Adrian Sutil Saksa, Sauber -1.
Kuljettajien MM-sarjan kärki: 1) Rosberg 142 pistettä, 2) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 118, 3) Ricciardo 79.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. Näytä lisää