Torsti

Formula 1

Valikko

Formula 1

Toistuuko Räikkösen temppu Bahrainissa? ”Tarjolla ei edes kunnon samppanjaa”

FORMULA 1
Nouseeko Kimi Räikkönen jälleen Bahrainissa palkintopallille?

BAHRAINISSA on hyvin tiukka alkoholilaki. Ensi sunnuntaina F1-kisan kärkikolmikko saa pienessä arabimaassa maisteltavakseen jälleen samppanjan sijaan makeaa alkoholitonta ruusuvettä.

Sen maku on tuttu Kimi Räikköselle, joka on saavuttanut Bahrainin F1-kilpailuissa eniten palkintopallisijoja.

Ferrarin suomalaiskuljettaja on yltänyt Sakhirin aavikkoradalla ajamissaan kymmenessä kilpailussa seitsemän kertaa kärkikolmikkoon, mutta voitto puuttuu yhä. Räikkönen on sijoittunut Bahrainissa neljästi toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi.

– Nautin Bahrainin radasta. Siellä ei ole mitään kaikkein vaikeimpia mutkia, mutta on silti vaikea saada kokoon todella hyvää kierrosta, Räikkönen sanoi Ferrarin verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.

VIIME vuonna Räikkönen ajoi kauden parhaan kilpailunsa juuri Bahrainissa. Hän ylsi toiseksi, ja voittokin oli lähellä.

– Kimi-parka. Kun hän onnistuu pääsemään palkintopallille ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen, tarjolla ei ole edes kunnon samppanjaa, saksalaislehti Die Welt kirjoitti silloin.

Vuosi sitten Räikkönen hävisi voittoon ajaneelle Lewis Hamiltonille vain 3,3 sekuntia. Hän olisi hyvin todennäköisesti pystynyt ohittamaan Mercedes-tallin brittikuljettajan, jos kilpailu olisi vielä jatkunut kierroksen tai kaksi.

– Ehkä olisin voittanut, mutta on turha alkaa enää arvailemaan, mitä silloin olisi voinut tapahtua. Olin toinen. Se ei ollut huono tulos, mutta olisi voinut olla parempikin, Räikkönen tuumi.

Räikkönen tarvitsee pisteitä Bahrainista, koska hän joutui keskeyttämään turboon iskeneen vian takia kauden avauskilpailun Australiassa. Hän saa autoonsa uuden turbon, mutta koko voimayksikköä ei näillä näkymin tarvitse vaihtaa.

RENGASVALINNOILLA oli suuri vaikutus ensimmäisen osakilpailun lopputuloksiin. Kärkitallit Mercedes ja Ferrari lähtevät myös toiseen kilpailuun hyvin erilaisilla taktiikoilla.

Mercedes on valinnut Hamiltonille ja Melbournessa voittaneelle Nico Rosbergille vain yhden keskikovan rengassarjan sekä kuusi pehmeää ja kuusi superpehmeää seosta. Ferrarilla on molemmille kuljettajilleen kolme keskikovaa, neljä pehmeää ja kuusi superpehmeää rengassarjaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    10. 10

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. Näytä lisää