Luonnehdinta Räikkösestä: "Hänellä täytyy olla kahdet kasvot"

Julkaistu: 24.01.2012 14:33

Lotus ei näe Kimi Räikkösen vanhan maineen pitävän lainkaan paikkaansa.

Räikkönen on tullut moottoriurheilumaailmalle tutuksi kiistattomilla ajotaidoillaan ja lahjakkuudellaan, mutta myös vaiteliaana ja jäyhänä pidetyllä julkisuuskuvallaan.

Lotuksen insinööriosaston nokkamies Alan Permane kuvailee Valenciassa meneillään olevan ajorupeaman pohjalta Räikkösen olevan ainakin tallin sisällä kuitenkin tyystin toisenlainen hahmo.

- Hänellä täytyy olla sitten kahdet kasvot, toiset mediaa varten. Hän on aivan normaali, Permane luonnehti suomalaista BBC:lle.

- Hän istuu todella mielellään keskustelemassa autosta ihan niin kauan kuin tarvitsee. Hän on hyvin avoin.

Räikkönen ajoi tiistaina jo toista päivää Valencian radalla. Hän ottaa rataan ja F1-ajokkiin tuntumaa kaksi vuotta vanhalla autolla, jolla Robert Kubica ja Vitali Petrov kilpailivat kaudella 2010.

Permanen mukaan suomalainen on sujahtanut melko vaivattomasti takaisin formula ykkösen ohjaamoon. Näytösajoihin tarkoitetuilla Pirellin renkailla ajetuista kierroksista ei kuitenkaan kannata vetää vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

- Hän oli melko hyvässä vauhdissa jo ensimmäisellä vedollaan. Päivän mittaan vauhti ei kuitenkaan juuri lisääntynyt, Permane kuvaili Räikkösen maanantaista ajourakkaa.

- On kuitenkin tullut hyvin selväksi, että teemme nyt töitä entisen maailmanmestarin kanssa. Päivä oli hyvä.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Formula 1: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä