Räikköseltä kritiikkiä - "ei mahdollisuutta puolustautua"

Julkaistu: 06.02.2012 10:34

Kimi Räikkösen uusi F1-tykki julkistettiin sunnuntaina. Tilaisuudessa Räikkönen kertoi myös oman mielipiteensä sarjan uudistuksesta.

Räikkönen ei tunnustautunut viime vuonna F1-autoihin ilmestyneen avattavan takasiiven (DRS, Drag Reduction System) ihailijaksi.

Kohutulla uudistuksella haluttiin lisätä ohitusten määrää kisoissa. Siinä myös onnistuttiin - joskin tekemällä lajin suolana pidetyistä taidonnäytteistä paikoin hyvinkin keinotekoisia suorituksia.

- Nyt ohituksia tapahtuu erilaisissa paikoissa, missä pääsee ohittamaan pelkästään takasiiven avaamalla, eikä edellä ajavalla kuskilla ole mahdollisuutta puolustautua, Räikkönen moittii tallinsa verkkosivuilla.

- Joten onko se todella ohittamista? Ei ainakaan aina, mutta tietysti show on parempaa.

Räikkösen mielestä myös hänen edellisen F1-jaksonsa jälkeen muuttuneet rengassäädökset ovat vaikuttaneet suuresti ohittamiseen.

- Kyllä renkaatkin vaikuttavat paljon. Vauhdissa on suuri ero riippuen siitä, ajetaanko uusilla vai vanhoilla renkailla.

- Vanhassa F1-sarjassa piti olla todella paljon edellä menevää nopeampi, jotta oli mitään mahdollisuuksia ohittaa. Näillä renkailla ja DRS:llä tilanne on toinen, Räikkönen tietää.

Räikkönen pääsee ensi kertaa ottamaan tuntumaa uusiin Pirelleihin ja sunnuntaina esiteltyyn E20-autoonsa tiistaina Espanjassa. Räikkönen ajaa Jerezin radalla pörrättävissä ensimmäisissä testeissä tiistaina ja keskiviikkona.

KATSO LOTUKSEN VIDEO E20:N JULKISTAMISESTA.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Formula 1: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä