McLarenin ex-kuljettaja luottaa enemmän Kimi Räikköseen kuin Michael Schumacheriin.
F1-sarjassa vuosina 1973-1985 ajanut brittikuski John Watson ei jaksa usko, että palaaminen tuottaisi kaksi kautta huilanneelle Räikköselle yhtä suuria hankaluuksia.
- Tuskin ainakaan samassa mitassa, Watson ennustaa Autosportin haastattelussa.
- Schumacher oli hieman pitempään pois kuvioista ja sopeutuminen takaisin olikin hieman hankalampaa kuin hän oli odottanut.
Watson odottaa mielenkiinnolla, millaiseen paluuvuoteen Räikkönen Lotus Renault´n haalareissa lopulta pystyy. Brabhamilla ja McLarenilla ajanut brittikonkarikin tietää, että haasteita suomalaisella piisaa.
- Hänen pitää virittää mielensä uudelleen, ralliautolla ajamisesta siihen, miten GP-autoa ajetaan, Watson huomauttaa.
- Aerodynamiikka, uudet renkaat, testirajoitukset... kaikki nuo asiat rajoittavat Räikkösen edistymistä. Vähentääkseen ralliautojen parissa puuhastelemiensa vuosien vaikutusta, hänen pitää ottaa kaikki irti jokaisesta mahdollisuudestaan olla auton ratissa, urallaan viisi GP-voittoa saavuttanut Watson ohjeistaa.
Räikkönen ottaakin F1-autoon tuntumaa jo ennen varsinaisten testijaksojen alkamista. Hän saa jo tammikuun lopulla Valenciassa alleen kahden vuoden takaisen Renault´n.
Varsinaiset testit käynnistyvät 7. helmikuuta Espanjan Jerezissä.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Räikkönen mietteliäänä: "Ehkä se johtuu suomalaisten luonteesta"
Räikkönen muistelee: "Joimme melkein koko baarin tyhjäksi"
F1 listautumassa pörssiin - tiistaina ehti jo tapahtua
Kuohujuomat kylmään: tuplamestari uskoo Räikkösen voittavan sunnuntaina
Häkkisellä ja Rosbergeilla mielenkiintoinen sponsorikuvio
Onko Kovalainen ykköskuski? "Talli heitti kolikkoa"
Näin muuttuu Räikkösen auto
Tässä on Räikkösen menestyksen salaisuus - "Kimi kuiskaa autolle"
Räikkösen talli ja Angry Birds juhlivat yhdessä
Williams-pomo kiistää Sennan korvaamisen Bottaksella
Tallipomolla tiukka kanta - Räikkösestä ei ykköskuskia
F1-mestari: "Ehkä HRT tai Marussia on paalulla Monacossa"
Tallipomon luonnehdinta Räikkösestä: "Kuin villieläin!"
Massa saamassa potkut?
Bottas ihmeissään: "Todella merkillinen kausi"
Räikkönen kummastelee: Outo tilanne tänä vuonna
F1-varikolla raju tulipalo: 16 ihmistä loukkaantui - katso video
Pettynyt Räikkönen toivotti hyvää äitienpäivää
Maldonado voitti, Räikkönen kolmas - IS seurasi!
Hamilton paalulta joukon hännille - Kimin voittosaumat paranivat




