Tuore F1-mestari Sebastian Vettel sanoo olevansa sitoutunut nykyiseen talliinsa eli Red Bulliin.
Vettelin mukaan pelkkä myytti maineikkaan valmistajan kuten Ferrarin tai Mercedes-Benzin autolla kilpailemisesta ei saa häntä vaihtamaan tallia.
Saksalaista Vetteliä on verrattu hänen maanmieheensä Michael Schumacheriin, joka voitti ensimmäiset kaksi mestaruuttaan Benetton-tallissa. Benettonilta Schumacher siirtyi Ferrarille ja voitti alkukankeuden jälkeen maineikkaan italialaistallin autolla viisi mestaruutta lisää.
- Schumacher kertoi minulle, että voi kokea erityisiä hetkiä, kun ajaa Ferrarilla tai Mercedesillä.
- Kaikki kuljettajat varmaankin unelmoivat Ferrarista tai Mercedesistä. Noihin talleihin siirtyminen riippuu kuitenkin monesta eri asiasta. Kaiken pitää loksahtaa kohdalleen - pelkkä myytti ei riitä, Vettel kirjoitti Bild-lehden kolumnissaan.
Räikkönen mietteliäänä: "Ehkä se johtuu suomalaisten luonteesta"
Räikkönen muistelee: "Joimme melkein koko baarin tyhjäksi"
F1 listautumassa pörssiin - tiistaina ehti jo tapahtua
Kuohujuomat kylmään: tuplamestari uskoo Räikkösen voittavan sunnuntaina
Häkkisellä ja Rosbergeilla mielenkiintoinen sponsorikuvio
Onko Kovalainen ykköskuski? "Talli heitti kolikkoa"
Näin muuttuu Räikkösen auto
Tässä on Räikkösen menestyksen salaisuus - "Kimi kuiskaa autolle"
Räikkösen talli ja Angry Birds juhlivat yhdessä
Williams-pomo kiistää Sennan korvaamisen Bottaksella
Tallipomolla tiukka kanta - Räikkösestä ei ykköskuskia
F1-mestari: "Ehkä HRT tai Marussia on paalulla Monacossa"
Tallipomon luonnehdinta Räikkösestä: "Kuin villieläin!"
Massa saamassa potkut?
Bottas ihmeissään: "Todella merkillinen kausi"
Räikkönen kummastelee: Outo tilanne tänä vuonna
F1-varikolla raju tulipalo: 16 ihmistä loukkaantui - katso video
Pettynyt Räikkönen toivotti hyvää äitienpäivää
Maldonado voitti, Räikkönen kolmas - IS seurasi!
Hamilton paalulta joukon hännille - Kimin voittosaumat paranivat




