Aslak

Golf

Valikko

Golf

Tiger Woods voitti US Openin

Tiger Woodsin kivuliasta polvea retuutettiin 91 väylän edestä golfin Yhdysvaltain avoimissa. Uran 14:s arvoturnauksen ykköstila sai yhdysvaltalaisen kuitenkin unohtamaan vaivansa ja kolotuksensa.

- Olen iloinen, että se on ohi. Olen piipussa. Tunnelma ja kannattajat saivat minut jaksamaan, Woods hymyili uupuneena.

Harva uskoi Rocco Mediaten antavan maailmanlistan ykköselle Woodsille vastuksen uusintakierroksella, joka pelataan kauden neljästä arvoturnauksesta ainoastaan US Openissa. Mediate ei pelkästään rimpuillut, vaan hallitsi uusintakierrosta etenkin takaysillä, jossa Woods oli ollut häntä vahvempi neljällä pelikierroksella.

Woods uusi neljännen kierroksen nousunsa myös uusintakierroksen 18. väylällä. Yhden lyönnin tappioasemassa hän kykeni par 5 -väylällä birdieen, kun Mediaten seitsenmetrinen birdieputti liukui puolestaan ohi.

Viiden kierroksen jälkeen tarvittiin siis vielä uusintareikä äkkikuolema-periaatteella. Ensimmäinen uusintareikä toi ratkaisun, kun Mediaten lyönnit 7. väylällä epäonnistuivat täysin. Bunkkeriin menneen avauksen jälkeen 45-vuotiaan jenkin lähestyminen painui lähellä katsomoa. Pallo oli niin vaikeassa paikassa, että hän sai pudottaa pallon ilman rangaistusta, mutta lähestymislyönti karkasi lipun yli. Kahdeksan metrin par-putti oli liikaa, ja parissa onnistunut Woods pääsi halaamaan caddietaan.

- Tämä oli epätodellista. Mahtava taistelu, joka aaltoili päästä päähän, Woods hehkutti.

Woods nousi Jack Nicklauksen rinnalle ainoaksi pelaajaksi, joka on kyennyt kolmeen voittoon jokaisessa neljässä arvoturnauksessa.

Vuoristorataa alusta asti

Uusintakierroksen tilanne ailahteli kierroksen edetessä väkevästi. Mediate epäonnistui puolentoista metrin par-putissaan jo avausväylällä. Hän nousi kuitenkin upealla par 3 -kolmosväylän birdiellään kerralla takaa johtoon, kun Woods jäi bogiin.

Peli kääntyi Woodsin eduksi väylillä 5-7, joista jokaisella Mediate hävisi Woodsille lyönnin. Woodsin kuutos- ja seiskaväylän birdiet vaihtuivat bogiksi 8. reiällä ja Mediate pääsi lyönnin päähän. Mediaten kaksi bogia väylillä 9 ja 10 venyttivät eron jo kolmeen lyöntiin.

- Kolme lyöntiä tällä kentällä ei ole paljoa, enkä ottanut peliäni silloin tarpeeksi tosissani, Woods kertoi.

Yhdeksännellä (par 5) reiällä kumpikin oli vaikeuksissa, mutta Woods pelasti parinsa putilla viheriön ulkopuolelta.

Väylillä 11 ja 12 oli taas Woodsin vuoro sortua bogeihin Mediaten pelatessa parissa. Kaksikon birdiet par 5 -väylällä 13 pitivät tilanteen ennallaan Woodsin lyönnin johtona. Tosin Woodsilla oli paikkansa uusia eagle, jonka hän taituroi samalla väylällä 3. kierroksella lauantaina.

Mediate kiri tasoihin 14. väylän birdiellään, ja palasi yhden lyönnin johtoon 15. väylällä. Kokeneen jenkin vajaan kymmenen metrin birdie-putti kaarsi kuppiin, eikä Woods kyennyt toistamaan temppua perässä neljästä metristä.

Mediaten varmat otteet jatkuivat 16. väylällä, vaikka hänen avauksensa ei par 3 -reiällä viheriölle yltänytkään. Pitkä lähestymisputti kupin viereen pelasti parin ja johtoaseman.

Woodsin putti viheriön laidalta oli vieläkin tarkempi. Kohti reikää liukunut pallo pysähtyi kuitenkin sentin päähän kupista, ja Woods pudotti tuuletusta varten ilmaan nostamansa putterin kädestään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  5. 5

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  6. 6

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  7. 7

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    Suloinen potretti julki! Pikkuprinsessa Estelle täytti 5 vuotta – katso ihanat kuvat vuosien varrelta

  10. 10

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  5. 5

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  6. Näytä lisää